Mitä minusta tulee isona?

Nuorin lapsenlapseni esitti kysymyksen: Mitä sinusta vaari tulee isona?
Hämmentävää, vaikka  meistä kai on tulossa koko ajan joku (jos nyt oikein ajatelman laitan peliin)

Mutta kyllähän vanhenemiseen ja eläköitymiseen liittyy paljon ajatuksia, että mitä minusta tuli, noin työelämämielessä. Sehän näyttää olevan etenkin meille miehille kovin tärkeää. Minulle ainakin, myönnän.

Laitan lyhyen työuramuistelman tähän kohtaan:

-1966-72 Kesätyöt SOK:n Helsingin tehtailla, jossa johtajan poika oli myös nähtävys, vaikka en sitä onneksi älynyt. KAngasvarastolla oli mahtavat tädit opastamassa. Yksi kesä paahtimon puolella pisti koville, raskasta oli työ ja mulle taidettiin mielellään tarjota kunnon kuormia. Mutta oli älyttömän hienoa tutustua työhän sen vanhasssa merkityksessä ja duunarimeininkiin. Ei tarvinnut kortin leimaamisen jälkeen töitä miettiä, toisin kuin isä teki. Tiesin että ei ole minun alaa, vaikka ihan mukavaa.

1973-77 Lastenlinnassa lastenpsykiatrisilla osastoilla etenkin kympillä meni osa opiskeluajastakin yökkönä. Sitä ennen osastotyössä lasten- ja askartelun ohjaajana. Pääsi kun oli mies ja kiinnostunut. Todella hyvä koulun tiimityöhän ja työnohjauksen merkitykseen. Olihan sekin sairaalmaailma kuppikuntineen ja aika sisäänlämpiävää välillä. Mutta viihdyin tosi hyvin ja opin.

1977-2011 Luokanopettajana Sipoossa paitsi vuoden Keravalla lainassa, ennekuin sain vakiviran. Ura alkoi tarkkikselta, johon hommaa mulla olikin aika hyvä pohja. Joskus 80-luvulla aloin sitten ymmärtämään että opettjan työ ei minusta ole sitä, kun valvon työkirjojen täyttöä. Ehkäpä sitten 90-luvulla alkoi aika, että olin aika hyväkin opettaja. Tiimit, uudet välineet ja oppilaiden aktivoiminen tuottivat minusta tulosta. Melkein aina oli kivaa. Retkeilin paljon, pedagogiani rakentui luottamus- ja kiintymysuhteen pohjalle. Sitten olikin helpompisiirtää oppimista itseohjautuviin kasvattaviin ryhmiin. Muutaman kirjan olen saanut väsättyä kokemuksista, en toki yksin.
80-luvulla olin kahtena kesänä Linnamäellä kesätöissä, aika antoisa kokemus hevosradan hoitajana.


2011-2018 Eläketyö kouluttajana, etenkin uudet digivälineet ja niissä piilevä pedagogia.
Sain koulutoimenjohtajaltamme Jarilta heti diilin kun jäin eläkkeelle ja aloin kiertämään Sipoon kouluissa TVT-tukihenkilönä. Aika pian osuin lottopottiin, kun Helsingin yliopiston täydennyskeskuksen superkivat kouluttajat Hanna ja Anna lähtivät Kuuma-hankkeen siivittäminä kehittämään kanssani Lähikoulutus-mallia, joka oli kyllä todella hyvä! Hekin halusivat kouluttaa opettajan rinnalla, aidoissa tilanteissa. Nivoimme koulutuspakettiin vielä yhteisöllisiä elementtejä. Oli uutta, kiinnostavaa, palkitsevaa ja opettavaista. Käytiin ihan ympäri Suomeakin tvt-lähikoulutusta toteuttamassa. Melkein kaikki mielikuvani kouluista osoittautuivat todeksi. Kovin on erilaista toimintakulttuuri lähtien rehtoreiden johtajuudesta.
Loppuvaiheessa hanke laskeutui kotikuntiin ja sainkin käydä parina vuotena kaikissa Sipoon kouluissa, molemmilla kotimaisilla. Tänä vuonna hankerahat käytettiin loppuun ja nyt syksyllä kävin vielä jäähyväiskeikalla opettajien koulutuspäivänä.

Kun työ on kiinnostavaa ja palkitsevaa, ei siitä ole vain helppoa luopua. Varmaan jos on ihan kylästynyt ja uupunut työhönsä, niin asia on ihan toinen. Kyllähän monia työtovereita kaipaa, etenkin heitä joiden kanssa on käyty lukemattomia ammatillisia, antoisia keskusteluja. Ja joskus annettu toisillemme henkilökohtaista ohjausta elämään yleensäkin.
Opettaja sitä on kuitenkin aina kun siihen on kerran ryhtynyt, moodi on päällä monessa tilanteessa. Nyt kun osallistuu somessa keskusteluihin (väittelyihin), niin on vähän harmi kun nuorempi polvi haluaa itse tormätä samoihin seiniin ja keksiä samat ratkaisut uusina. Näin kaiaiona on mennyt...Kokemusosaaminen ei tarpeeksi siirry eikä sen arvoa ymmärretä. Oppivan yhteisön periaatteet olisivat kouluissakin aivan mahtavat toteuttaa. Varsinkin nyt kun työ on entistäkin vaativampaa.

Kyllä Kirsi tietää

Olen ollut aina Kirsi Lonka fani. Ei ole varmaankaan pelkästään helppoa kyseenalaistaa instituutin perinteisiä toimintatapoja tai hyväksyttyjä totuuksia. Tieteen tehtävä on kuitenkin haastaa vallitsevia käytäntöjä ja testata ovatko ne oikeasti toimivia tai hyödyllisiä. Ihmismieli kuitenkin vastustaa muutosta, sillä konservatiivinen asenne asioihin on evoluutiossa ollut kumminkin ilmeisen palkitsevaa. Enää välttämättä ei. Seuraava on hyvin ja haastavasti sanottu, eikä siitä kaikki tykkää.

“Koulun pitäisi tehdä ihmisistä luovia, rohkeita ja toisiaan kunnioittavia. Sen sijaan koulussa opetetaan kuuntelemaan, tottelemaan ja kilpailemaan toisia vastaan".  Yksi päätutkijoistamme (Mind The Gap--hanke) johtaja Kirsi Lonka Helsingin Sanomissa tänään 15.5.2014 

Toinenkin kunnioittamani tutkija Matti Rimpelä sanoi myös hyvin kun keskusteltiin koulun uudistamisesta: "Jos kukaan ei suutu, niin mikään ei muutu" . Ensin pureskelin tätä, mutta ihan totta, jos kaikille sopii uudistus, silloin on jo tehty samoin kuin uudistus vaatii. Tai ainakin on jo ajatuksissa muutos hyväksytty. Muutos organmisaatiosa, varsinkin isossa, tönäisee ja joku siitä hermostuu.

En ole kyllä natsin lapsi

Mieleni pahoitin kun Hesarissa ylistettiin vuoden tietokirjana teosta, jossa suomalset ss-vapaaehtoiset nimitettiin natseiksi ja sotarikollisiksi, luvalla sanoen kovin köykäisin perustein. Kriitikkona toiminut Oula Silvennoinen  oli innoissaan : 

"Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden  tärkeimmässä sotahistorian teoksessa"

Isäni oli yksi noista 1400:n joukosta, jotka lähtivät Talvisodan jälkeen Saksaan saaman sotilaskoulutusta, pahimpaan varautuen. No, minusta tuli sitten natsin lapsi, ei ehkä edes ensimmäistä kertaa. Onneksi Hesari antoi tilaa myös toisenlaiselle näkökulmalle jossa Pekka Kääriäinen tuo esiin oikein hyvin taustoja ja tietoa. (linkki)

Natsien teot olivat kauheita ja sota on yleensäkin kauheaa. Sota on jo itsessään rikos ihmisyyttä vastaan, ei siitä kukaan mukana ollut selviä puhtaana. Se ei kuitenkaan saisi johtaa ajojahtiin, jossa haluttu totuus puristetaan esiin vajavaisin todistein. Ei ole reilua sekään. Historia on kuitenkin voittajien kirjoittamaa ja meidän Suomessa olisi hyvä muistaa, että emme voittaneet.

Onneksi isän ei tarvinnut tätä kokea. Kirja ja sen arvostelu edustavat sensaatiotavoittelua ja huonoa käytöstä. Asia on vakava ja ansaitsee arvokkaan kohtelun.

Viimeinen

Vanhempieni sisarista viimeinen, enoni kuoli. Hän saikin elää loppuun asti itsenäistä elämää, kuoli kauppareissulla. Nyt on se sukupolvi poissa...

Eno oli lapsuuteni sankari, lentäjä ja kaiken osaaja. Kyllä isosiskon kanssa aina jännitettiin kun eno oli tulossa kylään. Eteisessä jo odoteltiin että milloin kello soi. Lentäjän nahkainen takki, se on jäänyt maagisena mieleen. Vanhemmiten tajuaa, miten tärkeitä esikuvat ja sankarit ovat lapsille ja  nuorille. Esikuvilla on iso merkitys. Osa vaikutuksesta on pysyvää, eikä sitä välttämättä huomaa. Niin kulttuuri jatkuu tehokkaasti. Toivon että seuraavillakin sukupolvilla on sankareita, jotka kestävät aikaa. Enolle iso kiitos.

Digikouluttajana

Oli varmaan vain sopivaa että melko viimeinen lehtijuttu digikouluttajana tehtiin minusta paikallislehteen. Sipoostahan tvt-pedagogin eläkeura alkoikin, kun silloinen koulutusjohtaja Jari palkaksi minut kiertämään kouluja heti syksystä kun eläke alkoi juosta. Sullahan on nyt aikaa, taisi Jari todeta. Kiitos Jarille jälkeenpäin, sekin oli ennakkoluuloton veto. Koulutusta vietiin kouluihin minusta taloudellisella ja ehkä tehokkaallakin tavalla.

Sitten tapasinkin Helsingin yliopiston täydennyskouluttajia (Anne ja Hanna-Riina) joskus vuodenvaihteen aikoihin. Heidän haavenaan oli ollut päästä kouluihin. Kuuma-hankeen rahat tulivat ihan sopivasti. Kehitimme innoissamme Lähikoulutusmallin, jossa koulun kaikki opettajat ovat koulutusprosessissa. Aloitus ja suunnittelu- toteutus- näytöt ja arviointi kuuluivat pakettiin. Vaati rehtoreilta asennetta toteuttaa. Oli kuitenkin paras yhteisöllinen koulutusohjelma jonka olen nähnyt.

Mallia käytiin toteuttamassa ympäri Suomea ja Kuuma-hankkeen kaikissa kunnissa. Itsekin olin aika monessa koulussa mukana. Malli taisi olla hiukan kallis ja opettajia on vaikea pakottaa, mutt ayleensä tykättin. Kuuma-hankkeessa siirryttiin sitten paikalliseen toimintaan. Sain käydä kaikissa Sipoon kouluissa. Olisihan se hyvä myös nuoremmille...

Koko tvt- tai digikouluttaja/ohjaaja urani aikana sain tehdä paljon "käännytystyötä" : Paljon liittyy tieto- ja vietintätekiniikan opetuskäyttöön ennakkoluuloja vielä. Ja paljon on ollut epätarkoituksenmukaista laitehankintaa ja verkkokäytäntöjä. Mutta maailma muuttuu ja juna kulkee. Olisi vaan vähän kiire pysyä kehityksen ja koulutuksen kärjessä. Lasten ja nuorten pitää osata sitä mitä he tarvitsevatkin opinnoissaan ja työelämässä- ja elämässä muutenkin.

No, kivaa oli siis vielä "päästä" Sippariin itselle tärkeästä aiheesta puhumaan. Sehän tässä piti sanoa.

Sosiaalinen media on epäsosiaalinen

Yhä enemmän tuntuu että sosiaalinen media on epäsosiaalinen.

Kun media itsessään ei ole mitään, niin tämä kohtuu siitä että sosiaalinenmedia antaa paljon mahdollisuuksia epäsosiaalisille ihmiselle tai ainakin heille joilla on heikot sosiaaliset taidot.

Huonot uutiset ovat hyviä sanotaan. Kiukuttelu, loukkaaminen ja kärjistäminen saavat huomiota ja siten leviävät somessa.  Mutta siellä voisi parantaa maailmaa, huokaus!

Kaupunkirakenne kasvaa eriarvoisuudesta

Mietin usein kaupunkien olemusta. Vanhana hesalaisena ja Sipoossa nyt pitkään asuneena näkee rakenteiden olemuksen. Sipoossakin on nähätävissä miten maaseutumainen rakenne muuttuu nyt muuttoaallon myötä toiseksi.

Kaupunki mahdollistui työnjaon ja eriarvoisuuden myötä. Metsästäjä- keräilijäihminen eli heimoissa ( se Dunbarin luku noin 150 henkeä). Kun maanviljely toi omistamisen ja työnjaon oli mahdollista aloittaa tehokkaasti enemmistön sorto. Tiedon ja materian omistajat teettivät raskaat työt maaorjillaan, joille annettiin muruset. Papempiosaiset asuivat paremmin ja heillä oli etuoikeuksia. Ja näin on nytkin.

Vaikkapa Helsinki, vanha kotikaupunkini etenee väjäämättä kohto alueellisia eriarvoja. Kaupunginosat profiloituvat sosiaalisen aseman mukaan,masuntojen rakentaminen on liiketoimi, jossa maksimoidaan voitot. Metropolisoituminen synnyttää kaikkialla maailmassa eriarvoisuutta ja keskittää pääomat. Siten kaupunkin myös synnyttää jännitteitä ja väkivaltaa. Ajattelenvaikkapa noita Ryotisn autojen polttoja tänä kesänä. Tuskinpa ne olisivat pienissä maalaiskaupungeissa ottaneet tulta, niin sanotusti, koska kaikki tintevat kaikki, ainakn melkein.

Kuitenkin ihannoidaan suuria kaupunkeja, että niissä halutaan asua ja niissä on vetovoimaa. Mutta onko muuta mahdollisuutta? Melkein ennustan, että metropolisoituminen saavuttaa jossain vaiheessa loppunsa. Jos elintasoa jaetaan tarpeeksi, niin että ihmiset voivat oikeasti päättää miten asuvat, riippumatta työpaikoistaan tai asuntokuluista, niin olisiko kaupunkirakenne hajautetumpi? Luulen niin. Nykyinen kaupunkirakenne suosii vahvoja ja heikentää turvaverkkoja, vieraannuttaa vastuusta ja osallisuudesta. Jos ihmiset haluavat elää yhteisöllisesti niin suurkaupunkiajatus nykyisellään on väärä ratkaisu.

Homeland, kyllä isä on ylpeä

Ja aiheesta.
Nuorimmainen, Petja Haapaniemi sävelsi, sovitti ja sanoitti melkoisen kunnianosoituksen Suomelle.  Homeland kappale on teos, jota ei ehkä soiteta radioissa, mutta toivottavatsi muuten.
100-vuotisjuhliin ei ihan ehtinyt kun videota piti kuvata kaikkina vuodenaikoina.

Nuoriso on erilaista kuin omassa nuoruudessa, ei ollut muotia silloin kehua omaa maataan saati olla isänmaallinen. Ehkä nyt voidaankin päivittää isänmaallisuus iloisemmaksi ja kaikkia arvostavaksi.

No, musiikki on hienoa ja maisemat komeita. Ne kuvasi ilmasta toinen poikani. On hienoa kun löytyy tekemistä, josta tykkäävät ja osaavat!

Linkki videoon


Ja uutinen Infernossa: 

Ihminen noudattaa lajityypillistä käytöstä

Kiintoisaa! Robin Dunbarin tutkimukset ihmisen sosiaalisista kerroksista saavat täydennystä. Dunbarin lukuhan on noin 150 eli sen määrän ihmisiä opimme keskimäärin tuntemaan ja ylläpitämään sen kokoista verkostoa. Tämä melko huonosti tunnettu ominaisuus tulisi ottaa huomioon kun rakennetaan organisaatioita. Tämä luku vielä jakautuu seuraavasti:

5 läheisintä ystävää
15 uskottua ystävää
50 kaveria
150 etäisempää kaveria
500 tuttavaa

Enempää eivät aivomme pysty käsittelemään.

Nyt oli nimittäin Hesarissa eilen kiinnostava uutinen paikoista. Ihmisellä on noin 25 paikkaa joihin hän palaa.
Mobiilidatan kerääminen kertoo yhä enemmän ihmisen sosiaalisesta ulottuvuudesta. Toivottavasti muutkin kuin kaupalliset tahot hyödyntävät sitä. Puhumattakaan järjestelmiä, joiden tavoitteena on valvoa ihmisten toimia.... Kun järjestellään organisaatioita ja kulkuyhteyksiä, tiedolla voidaan saada aikaa parempaa elämänlaatua.

Jupiter rullasi hyvin

Olipa nostalgista antaa pois kolmas polkupyöräni. Ensimmäinen varastettiin Hesassa ja toinen jäi vähän auton alle, jonka jälkeen se toimi mökkipyöränä Ähtärissä (runko hieman vinossa). Yhteistä kaikille että ovat Jupiter-merkkisiä. Sehän oli SOK:n Suomeen tuotettujen pyörien merkki. Useimmat kai koottiin Suomessa, ainakin tämä. 10-vaihteinen retkipyörä/harjoituskilpapyörä oli malliston hienoin. Sain sen yo-lahjaksi 1972. Isällä oli henkilökunta-alennus ostoksiin, joten pyörä saatiin hyvään hintaan.
Ohjaustangossa lukee Benelli ja rungossa made in W-Germany. Oli se eksoottista... Me vanhemmat ihmiset tiedämme että tuo W oli tärkeää tietoa. Olin ylpeä pyörästä, joka kesti uskomattoman hyvin. Sipoossa on vaihdettu laakerit ja Puotilan pyöräkorjaamossa vaihdepakka ja muistaakseni koko takavanne (vai oliko edestä?)

Tuolla tuli ajettua Helsingissä paljon opiskelu- ja työajoa. Sipooseen tultua ensimmäiset 10 vuotta se kulki Nikkilään töihin. Södiksessä ostin vahtimestarimme Ritvan pojalta Helkaman Pohjanpojan jolla aloin ajalle työmatkat, Jupiterin säästin hienompiin tilaisuuksiin. Leirikoulun Gotlantiin oli eräs parhaita matkoja tällä pyörällä.
Hyvin rullasi ja oli vakaa runko, tosin hieman ahdas minulle, mutta totuin omiin säätöihin.

Nyt tulee ajettu melko harvoin kun olen odotellut aikaa että raaskii ostaa sähköpyörään akun. Kyllähän se Pohjanpoikakin kulkee, vaikka on väljä monesta kohtaa, niin kuin polkijakin :)

Fredrik Sipoosta haki sitten pyörän pois. Kiva että meni hyvään kotiin!

Ostin kolmipyöräisen

Moottoriharrastuksen kohdalla pitää ehkä vanhemmiten palata alkuun. Niinpä ostin kolmipyöräisen Markulta, kiitos kivasta kaupanteosta. Vähensin kuutioita sadalla. Piaggio mp 3 400  vm 2010, mittarissa vähän alle 20tuhatta. Varmaankaan ei ole revitelty :)

Pyörä on ollut yllättävän kiva ajaa, juuri mitä odotin ja ehkä vähän päälle. Nyt ei ole kyse kiihtyvyydestä tai siitä että asfaltti vilistää alla. Ei, nyt nautitaan. Vähän kuin olisi keskimoottorivene,  jos yritän kuvailla ajoa. Että se on asenne- ja tarvekysymys. Miten paljon yli nopeusrajoitusten pitää voida ajaa ja miten nopeasti on tarve kiihdyttää? Onhan se hienoa etenkin nuorena kun laittaa kierroksia ja pykälää silmään, mutta se on ihan eri maailma. Tämä käy hyvin  mulle nyt. Ja onhan se kaunista katseltavaa:

Ehkä myöhemmin lisää.

Hyvin sanottu

Löysin keskuspölynimurin seinäkolosta vanhan lehtileikkeen, jota olen säilyttänyt vuosikausia. Kyseessä on Marguarite Duras`in viimeisen kirjan "EI MUUTA" arviointi hesarissa joskus -99 tai seuraava vuonna. Jostain syystä en ole saanut kuitenkaan hankittua kirjaa, vaikka olen Duras -fanikin. Arviointi oli hyvin koskettava ja siinä oli kohta, jonka ajattelin silloin ja nytkin kuvaavan aika hyvin elämän tarkoitusta (jos sitä nyt tavallaan onkaan). Laitan talteen koska lehtileike näyttää jo aika kovia kokeneelta.

" Muuttaa elämää lempeämmäksi?/ Ei kukaan tiedä./ Täytyy yrittää elää./ Ei saa heittäytyä kuolemaan./ Ei muuta./ Minulla ei ole muuta sanottavaa."

On tuo sillälailla hyvin sanottu, että huolisin hautakiveeni, jos saisin valita :)

Hyvinkin paljon Duras kuitenkin sai sanottua ja kuvattuakin elokuvissaan.
Kirjan Duras kirjoitti 40 vuotta nuoremmalle rakastajalleen, elämänsä viimeiselle miehelle.

Pääsiäinen

Tänä vuonna pääsiäinen on aprillipäivä. Hauska sattuma, josta voivat niin uskovat kuin epäilevät virittää oman hauskuutensa.

Kevätpäivän tasaus meni ja kesäaikakin tuli. Taivaalla näkyi tänään muutama joutsen ja eteläseinällä kärpäsiä. Muuten on öisin ollut todella kylmää ja hiihtoladut vielä toimivat. Viikon päästä tulee näköjään kevät ja pääsee sitten meilläkin metsään liikkumaan muutkin kuin hiihtäjät... No ei siitä sen enempää...

Via Crusis on monesti ollut hieno aloitus pääsiäiselle. Nyt tuumattiin Liisan kanssa että vanhuus tulee. Ei oikein jaksaisi lähteä kun on kylmääkin yms. No, jos omaishoitotilanteemme sallisi vapaamman liikkumisen, nini ehkä kuitenkin voisi lähteä. Nyt tehdään ruokaa huomiselle 15 ihmiselle , ainakin. Kiva kun ihmisiä tulee.

Suomen kieli ja tieto

Elämme aikoja, jolloin täytyy toisinaan epäillä Internetin mielekkyyttä. Kun kaikki tieto on melkein kaikkien saatavilla, niin ei ehkä käykään kuten vähän sinisilmäisesti olen ajatellut. Että maailma muuttuu paremmaksi.
Tieto on valtaa ja internetissä etenkin väärä tai vääristelty tieto on valtaa. Siitä alkaa olla ihan liikaa näyttöä.

Kielteinen tai vihamielinen uutinen on ennenkin  myynyt peremmin  kuin myönteinen. Etenkin somessa "keskustelut" ovat liian usein kärjistettyjä väittelyjä. Olen alkanut pelätä, että eikö ihmiskunta viisastukaan? Entäpä jos enemmistö ihmiskunnasta joutuu manipuloinnin ja taitavan ohjailun kohteeksi? Sivistyksen eräs kulmakivi, itsenäinen ajattelu ja siihen kiinnittyvä kriittinen tiedon hankinta, on uhattuna? Toivottvasti oikeasti ei. Kouluilla on kumminkin tosi tärkeä tehtävä alkaa painottmaa mediakasvatusta, heti ja kaikilla oppitunneilla.

Hyvä linkki:

Suomi on myös tieteen kieli – Haluammeko, että suomen kieli kutistuu arkielämän kieleksi, jolla ei voida keskustella tieteen sisällöistä? YLE

Juha Pietiläinen osallistuu aktiviisesti keskusteluun tiedon jakamisesta suomen kielellä (jolloin kaikki voivat paremmin ymmärtää)

Terra Cognita 

Keskustelu tieteellisen tiedon leviämisestä Suomessa ja suomeksi jatkuu. Kannattaa lukea. Pari ajatusta jutun jatkoksi:

*Suurin osa yliopiston käyneistä päätyy erilaisiin ammatteihin yliopiston ulkopuolella: lääkäreiksi, opettajiksi, virkamiehiksi, teknisiksi asiantuntijoiksi, kirjanpitäjiksi jne. Heidän on osattava puhua oman alansa asioista suomeksi asiakkailleen ja moniammatilliselle työyhteisölleen. Sitä varten ei riitä pelkkä sanasto, vaan alalla on oltava koko ammattikielensä suomeksi (joka paljon enemmän kuin vain sanasto). Miten se varmistetaan näillä eväillä?
*Julkisrahoitteisten yliopistojen laajempi tarkoitus on, että maasta löytyy korkeaa kehittyvää osaamista (ajatuksia), jotka voivat hyödyttää koko yhteiskuntaa. Keskeinen osa tätä hyötyä ja yliopiston yhteiskunnallista tarkoitusta on se, että ajatukset leviävät ihmisten yleiseen käyttöön.

Rivitutkija katsoo asiaa tulosten näkökulmasta, vaikka kyse on suuremmasta asiasta. Yksittäiset tulokset ovat lähtökohtaisesti triviaaleja eikä suurin osa tuo paljonkaan uutta pöydälle. Vaikka kaikki Suomessa tehdyt tutkimukset löytyisivät suomeksi, ei niitä juuri kukaan lukisi – tai edes voisi lukea. Tiedejulkaiseminen on tiedeyhteisön sisäistä toimintaa ja artikkelit julkaistu tiedeyhteisöön kuuluville.

Mielenkiintoista ja tärkeää on suurempi kokonaisuus: ajatukset ja ajattelutavat, teoriat ja paradigmat, maailmankuvallinen merkitys. Tämä laajempi kuva yleisölle pitää välittää. Ei pidä sotkea tieteellistä julkaisemista tiedonjulkistukseen, vaikka ne vähän samoilta kuulostavatkin. Ne ovat luonteeltaan ja tavoitteiltaan aivan erilaista toimintaa.

Vähän aikaa sitten sosiaalisessa mediassa pyöri kampanja nimeltä vaihtoehto Eskolle. Siinä etsittiin "valtakunnantieteilijä" Esko Valtaojalle vaihtoehtoja, jotka tarjoaisivat asiantuntemustaan medialle ja suurelle yleisölle. Kampanjan jälkeen saatiin kerättyä lista tutkijoista, jotka voisivat hänen saappaisiinsa astua. Kummallista kyllä, kenelläkään ei näyttänyt tulevan mieleen, että Valtaoja on kirjoittanut vuosikausia kirjoja, joissa peilaa maailman tapahtumia ja ihmiskunnan suuria kysymyksiä tutkijan maailmankuvaansa vasten ja osallistuu aktiivisesti julkiseen keskusteluun. Eskon tieteiljän maine ei perustu hänen tutkimustuloksiinsa, joista hän ei juuri edes puhu, vaan palveluksistaan ajatusten välittäjänä suomen kansalle. Eikä varsinkaan siihen, että hänet olisi huudettu listalle.

Lyödäänkö vetoa, että mainitulta listalta ei löydy montakaan, joka saa kirjoitettua merkittävän tietokirjan tai josta tulee merkittävä julkinen keskustelija. Se nimittäin vaatii ryhtymistä ja sinnikkyyttä. Ja aivan valtavan määrän työtä. Listalle pääsystä on vielä pitkä matka Eskoksi.

Ihmettä odotellessa voitaisiin vaikka suomentaa muutama A-luokan tietokirja. Suomalaisillekin kirjoittajille tekee hyvää, että vertailukohtia löytyy Pohjois-Koreaa laajemmasta tarjonnasta.

–Juha Pietiläinen

Toivotaan että asiat menevät parempaan suuntaa kansakunnan (ja koko pallomme) kollektiivisen tiedon rakentumisessa.

Kirkas näkymä

Vaihdoin autoon tuulilasinsulat, eteen ja taakse.

Joulukuu oli kait sitten sateisin melkein ikinä, joten lähes aina on joututunut pyyhkijät töihin ajettaessa. Kyllä kannatti, näkee taas. Kiitti Bosch.

Ollaan kyllä ajateltu että onneksi ei ole tullut lumena, oltaisiin kyllä tehty ihan simona lumenluontia.