Viestejä kaukaa ja sieltä jostain

Olen vihdoin saanut aikaiseksi kirjoittaa yhdessä isosiskoni kanssa puhtaaksi isäni ja äitini

kirjeenvaihdon vuosilta 1943-47. Melkoinen sukellus menneisyyteen! Isäni on ollut loistava kirjoittaja,

joka kuvailee tuntemuksiaan vivahteikkaasti, eikä äitikään ole huono kynästään. Sota-ajasta siirrytään

jälleen rakennusaikaan ja lopulta perustetaan perhe. Tätä kirjoittaessa olemme vuoden 45 lopulla.

Paljon tapahtuu ja tunteet ovat pakahduttavia. Sodanjälkeisen sukupolven elämänjano on valtava,
enpä ollut sitä ennen tajunnut.

Tässä ensimmäinen kirje isältä upeseerikurssi 57:n aikana. Tämä Antero jolta isä sai äidin osoitteen
haavoittui ja kuoli sairaalassa sodan loppuvaiheissa. Hän oli tässä vaiheessa äidin siskon kirjeystävä.

Äiti ja siskonsa asuivat yhdessä Helsingissä opiskellen.

Tarkoitus on laittaa tämä projekti kirjaksi asti. Aineksia kyllä on.

--------------------------------

18.10.-43

Parahin Neiti Nordman!

Pyydän älkää hermostuko, vaan istukaa mieluummin mukavasti nojatuoliin, etsikää radiosta

rauhoittavaa musiikkia, sytyttäkää savuke - jos poltatte - ja ryhtykää vasta sitten lukemaan tätä kirjettä.

Olen yleensä melko  rauhallinen mies, joten ette varmaankaan saa mitään hermotykytystä.

Noin, nyt voimme aloittaa.

Olen Antero Haalamon petikaveri ja muutenkin hänen hyvä ystävänsä; häneltä sain osoitteenne.

Pyydän, älkää olko minulle kovin vihainen, vaan säästäkää se korvapuusti, jonka ajattelette minulle

antaa, ensitapaamiseemme saakka. Jos nyt yleensä milloinkaan näemme toisiamme. No, mutta

sehän ei kuulu tähän.

Katsokaas, ajattelen näin: Kirjoittaa jonkun aivan ventovieraan ihmisen kanssa, vaihtaa hänen

kanssaan mielipiteitä. Silloinhan hänestä muodostuu jonkinlainen kuva, tuollainen melko hämärä,

johon aina joka kirjeen jälkeen muodostuu uutta. Täten saattaa aina elää pienessä jännityksessä, ja

odottaa ikään kuin tapaamista, jotta näkisi hänet ja saisi selvyyden asiasta.

Vaikka minulla onkin näin peräti “diplomaattinen” käsiala, niin en kuitenkaan tiedä Teistä enempää kuin

Te minustakaan. Ehkä on paikallaan että hieman selostan ulottuvaisuuksiani, 178 cm pitkä, n.66 kg

painoa...ei en voi sulattaa tällaista luetteloa, se on niin peräti kuivaa kirjoitettavaa ja minä olen lisäksi

hieman laiskakin siihen. Pistän pikku kuvan mukaan. Jos haluatte vielä jotakin tietää, niin olen täysin

käytettävissänne.

Tämä kuva on n.s taktinen veto, jos ette minulle vastaa, kuten luulen, niin palautettehan ainakin

kirjeeni, että saan kuvani takaisin; täten saankin jo  selville onko tämä kyhäelmä Teidät tavoittanut.

- Also, es grusst Sie recht herzllich, und wunsche ich, dass Sie bald antworten.

 os.14  7/0506                                               Kalevi Haapaniemi

                                                                      ups. opp.