Olen melko ällistyneenä seurannut "keskustelua" rokotteista ja maskien käytöstä korona-aikana. Meillä omaishoitajina on yhden 99-vuotiaan terveys vastuulla, joten ei ole tarvinnut yhtään miettiä että tingitäänkö virallisista ohjeista. Minun kun on vaikeaa mieltää että THL antaa vääriä ohjeita, puhumattakaan koko maailmasta...
Mutta siis tämä, että aika moni tuntuu somessa, medioissa olevan asiantuntija asiassa, johon ei ole mitään koulutusta. Minulla ei ole pätevyyttä arvioida koronan torjuntaan käytettyjä toimia, joten noudatan yleisiä ohjeita. Mutta ymmärrän vähän yhteisöllisyydestä. Kun käytän maskia, viestin samalla, että välitän muista.(vaikka se ei edes auttaisi pätkän vertaa) Kun otan rokotteen turvaan itseni, läheiseni, kaikki muutkin joita tapaan, enkä luultavimmin ainakaan koronan takia rasita jo kovin kuormittuineita sairaaloiden tehohoidon työntekijöitä. Tästä nyt lienee kiistaton näyttö sairaaloista. Vaikka en uskoisi rokotteen auttavan tai pelkäisin sivuoireita, niin pieni uhraus yhteiseksi hyväksi on yhteisöllisyyden perustaa. Korona-sota, koronatalkoot. Onhan sitä ennenkin vähän tingitty omasta periaatteesta tai mukavuudesta muiden hyväksi. Onko se niin paljon pyydetty?
Yksilöllisyyden ihannointi johtaa tähän itsekkyyden kasvuun. Vanhana kasvattajana koen että meillä on kasvatuskulttuuriin syntynyt vajetta yhteisökasvatuksen alueella. Toisaalta korona on tuonut myös monia yhteisöjä vahvistavia juttuja esiin. Ehkäpä nämä jotka asettuvat yleisen ja tutukitun ulkopuolelle, kokevat ulkopuolisuutta, jotenkin?
