Viimeinen vuosi

Minua pyydettii´n pitämään Luokanopettaja-lehteen kolumnisarjaa vimeisestä työvuodesta. Osa 1 lähti näin:



Viimeinen lukuvuosi

Osa 1 laskeutuminen

Olin joskus 80-luvun lopussa useilla opettajien seikkailukoulutuspäivillä. Ensi kertaa ilmoittautuessani vähän pelotti, että olen varmaan liian vanha. Arvelin koulutukseen osallistuvien olevan enimmäkseen sporttisia nuoria miesopettajia. Mutta meitä olikin muistaakseni kolme nelikymppistä miestä ja loput keski-ikäisiä ja eläkeikää lähestyviä naisia! Hämmästyin kovasti.

Olen pelännyt korkeita paikkoja. Koulutuspäivillä tuli sitten sekin hetki, että lähdimme tutustumaan jyrkänteeltä laskeutumiseen. Pelotti ja arvelutti, onkohan tässä järkeä? Kun me kolme miestä sovittelimme pitkään ja hartaasti kiipeilyliivejä, niin joukkomme vanhin, viimeistä vuottaan töissä oleva naisopettaja ilmoitti olevansa valmis laskeutumaan ensimmäisenä. Hän nauroi iloisesti: - Minähän olen jo mummo ja viimeistä vuotta töissä, ei tässä ole mitään menetettävää, nyt voi nauttia kaikesta.

Laskeuduin viimeisten joukossa. Hiukan huterin polvin asetuin jyrkänteen reunalla. Mainio ohjaajamme antoi hyvän neuvon: - Älä katso alas, katso eteenpäin tai ylös. Määränpääsi lähestyy joka askeleella. Muista nauttia!
Näin tein ja halusin heti uudestaan. Ei pelottanut läheskään niin paljon.

Tämä kokemus on ollut vahvasti mielessäni, kun olen aloittanut viimeisen lukuvuoteni luokanopettajana. Samat ohjeet pätevät nytkin. Sen viimeistä vuottaan tekevän kollegan asenne on tullut hyvin ymmärrettäväksi.

Aloitin valmistuttuani työt Sipoossa vuonna 1977 silloisella tarkkailuluokalla. Parin vuoden päästä siirryin luokanopettajan virkaan ja jätin suunnitelmat opiskella erityisopettajaksi. Omia luokkia on nyt ollut kymmenen. Sipoossa on ollut oikein mukavaa, enkä ole tuntenut tarvetta vaihtaa työnantajaa. Pitkä kausi oman kunnan valtuustossa on antanut laajan näkökulman oman kunnan palvelurakenteeseen. Se on myös auttanut näkemään oman roolini kunnan koululaitoksessa. Mittakaava on ollut minusta hyvä.

Aika, se on outoa. Kun valmistuin ei tuntunut edes mahdolliselta ajatella eläkkeelle lähtöä. Olin monia vuosia nuorin opettaja talossa ja on ollut hämmentävää tajuta, että niin ei enää ole. Vielä neljä vuotta sitten ajattelin että tässähän on monta vuotta edessä. Sitten olikin kaksi ja nyt yksi. Hämmentävää, aika pelottavaa ja jännittävää. Eläkkeellekin tulee näköjään laskeutua. On katsottava eteenpäin ja otettava askelia, määränpää lähestyy ihan itsestään. Tärkeää on nauttia matkasta.

Mitä se nauttiminen voisi kohdallani olla. Olen nimennyt viimeisen työvuoteni juhlavuodekseni. Jos jotain aikoo tehdä vielä paremmin, niin nyt on aika. Minulla on myös oikeus nauttia jokaisesta työpäivästä, juhlia niitä. Minun kohdallani tämä tarkoittaa, että en varmasti murehdi jokaista pikkuseikkaa. Työmme parasta antia on vuorovaikutus oppilaiden kanssa. Siihen varaan nyt erityisesti aikaa.

Yksin on hankala juhlia. Tarvitsen viimeisen työvuoteni juhlintaan työtovereita ja oppilaita.

Yhteisöllisyys on lempilapseni. Siitä kouluihin syntyy turvallinen ja innostava oppiva yhteisö. Yhteisöllisyyden kehittämisessä ei olla koskaan valmiita, koska yhteisöt elävät, muuttuvat. Enpä minäkään ole opettajana valmis. Varmasti voin oppia juhlavuotenanikin jotain.

kesäfiiliksiä

Kesällä on myös käyty konserteissa:

http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y&feature=related No tää nyt vaan on kesän rakkauslaulu...

http://www.youtube.com/watch?v=zZgzu15PByk Totoa Porissa...No pakko myöntää että esim. tää oli hyvä. Tässä versio täydessä iskussa.

http://www.youtube.com/watch?v=IfeJQWPC9mI&feature=channel
Melodyb Gardot oli - no ihmeellinen.

http://www.youtube.com/watch?v=0La0tRzeza4
kalkkijazzissa kotomaaperällä tämä oli kaunista.

Paras kurssi

Opekurssini 1974-77 tapasi jälleen. Lämmin ja avoin ystävyys leijui jälleen yllämme Tuusulan Onnelassa. Joku sanoi lähtiessä että tää porukka on ihana kun voi tulla oman itsenään. Usein käy niin , että kun harvoin nähdään pitää todistella pärjäämistään. Luulen että porukassamme ei ole sellaista arvoa.

Kuulin myös ensi kertaa teorian että rehtorimme , professori Martti Ruutu vaikutti paljon valintoihin. Olimme hänen viimeinen operyhmänsä. Ehkäpäs arvostettu Martti valitsikin oikein valiojoukon...
Kiitos Paras kurssi!