En ole kyllä natsin lapsi

Mieleni pahoitin kun Hesarissa ylistettiin vuoden tietokirjana teosta, jossa suomalset ss-vapaaehtoiset nimitettiin natseiksi ja sotarikollisiksi, luvalla sanoen kovin köykäisin perustein. Kriitikkona toiminut Oula Silvennoinen  oli innoissaan : 

"Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden  tärkeimmässä sotahistorian teoksessa"

Isäni oli yksi noista 1400:n joukosta, jotka lähtivät Talvisodan jälkeen Saksaan saaman sotilaskoulutusta, pahimpaan varautuen. No, minusta tuli sitten natsin lapsi, ei ehkä edes ensimmäistä kertaa. Onneksi Hesari antoi tilaa myös toisenlaiselle näkökulmalle jossa Pekka Kääriäinen tuo esiin oikein hyvin taustoja ja tietoa. (linkki)

Natsien teot olivat kauheita ja sota on yleensäkin kauheaa. Sota on jo itsessään rikos ihmisyyttä vastaan, ei siitä kukaan mukana ollut selviä puhtaana. Se ei kuitenkaan saisi johtaa ajojahtiin, jossa haluttu totuus puristetaan esiin vajavaisin todistein. Ei ole reilua sekään. Historia on kuitenkin voittajien kirjoittamaa ja meidän Suomessa olisi hyvä muistaa, että emme voittaneet.

Onneksi isän ei tarvinnut tätä kokea. Kirja ja sen arvostelu edustavat sensaatiotavoittelua ja huonoa käytöstä. Asia on vakava ja ansaitsee arvokkaan kohtelun.

Viimeinen

Vanhempieni sisarista viimeinen, enoni kuoli. Hän saikin elää loppuun asti itsenäistä elämää, kuoli kauppareissulla. Nyt on se sukupolvi poissa...

Eno oli lapsuuteni sankari, lentäjä ja kaiken osaaja. Kyllä isosiskon kanssa aina jännitettiin kun eno oli tulossa kylään. Eteisessä jo odoteltiin että milloin kello soi. Lentäjän nahkainen takki, se on jäänyt maagisena mieleen. Vanhemmiten tajuaa, miten tärkeitä esikuvat ja sankarit ovat lapsille ja  nuorille. Esikuvilla on iso merkitys. Osa vaikutuksesta on pysyvää, eikä sitä välttämättä huomaa. Niin kulttuuri jatkuu tehokkaasti. Toivon että seuraavillakin sukupolvilla on sankareita, jotka kestävät aikaa. Enolle iso kiitos.