Kävin vetämässä lipun salkoon. On kaatuneiden muistopäivä. Päivä symboloi suomalaisten yhtenäisyyttä muistamalla sodassa tai rauhanturvatehtävissä kaatuneita.
Ajatukset vievät tietysti isääni, joka nyt ensi kertaa on poissa hänelle tärkeästä päivästä. Vasta myöhemmällä aikuisiällä olen voinut hahmottaa uhrausta jota sotaan osallistuminen on vaatinut. Nuoruutta ei ollut, eikä traumaattisten kokemusten jälkeistä hoitoa.
Nyt saavat kansalaiset jälkihoitoa jos ovat kokeneet järkyttävän onnettomuuden. Mutta nämä miehet ja naisetkin jotka kokivat vuosia varmasti meille täysin käsittämättömiä tilanteita saivat astua Suomea rakentamaan seuraavana päivänä päästyään siviiliin...
Viisaasti on arveltu että oma sukupolveni sitten käy kuntoutuksen läpi. Meilläkään ei sodasta puhuttu paljoa, mutta tunsimme että asia oli tärkeä, arvokas ja arka.
Väkivaltaisen tapahtuman läpikäynyt yhteisö on vahva, mutta myös sisältä herkkä. Meidänkin maassamme se näkyy.
