Oli minulle isompi uutinen kuin monille. Viimeinen suomalainen vapaaehtoinen joka palveli kaksi vuotta Saksan sotavoimissa, Sakari Lahtinen, on kuollut. (LINKKI) Isä oli tuossa joukossa ja aseveljeys oli monesta syystä tiivis.
Sodan jälkeen tämä kouluttautumaan lähtenyt, mutta Ukrainan aroille taisteluihin päätynyt yli tuhatpäinen joukko, olikin äkkiä ei toivottuja. Isä ei päässyt upseerikouluun eikä poliisiksi koska silloinen punainen Valpo laittoi kaikki vapaaehtoiset mustalle listalle. Isä oli mukana kun Kekkoselle vietiin ensimmäinen kirja (Panttipataljoona) jossa oli tutkittu asian taustat. (Käynnistä ei saanut puhua) Käynnin tuloksena Saksassa palvelleet saivat samat etuudet kuin Suomessa sotineet. - ja suurin osa vapaaehtoisista soti kyllä Suomessakin pitkään. Päätös oli vähintäin oikea, koska vapaaehtoiset olivat valtion sopimuksin lähetetty, tosin peitellysti.
Isälle Veljesapu ry:n toiminta oli tärkeää. Hän oli yhdistyksen pitkäaikaisin puheenjohtaja. Hän sai onneksi nähdä ajan jolloin yleensä ymmärrettiin joukon merkitys ja heidän motiivinsa. Natseja ei oltu, vaikka musta palvelusasu saatiinkin. Varmasti joukossa oli monenlaisia aatetta edustavia myös, mutta suurin osa halusi vain olla Suomean turvana, kuten isäkin. Joka tapauksessa tämä erikoinen tarina jää nyt elämään kirjoissa, dokumenteissä ja muistoissa. Jotenkin tuli haikea olo ja isää tuli vähän ikävä....
Kuvassa isä oikealla tulkkina kun kenraali Steiner kyselee suomalaisten tuntoja. Saksaa oli Riihimäen lyseossa aloiteltu ja nopeasti oli pakko oppia lisää.
Saksan ja Suomen asepuvussa. Nuoruudesta meni suurin sotiessa. Vähänpä on ihminen kehittynyt kun taas Ukrainassa nuoruuden haaveita tuhotaan. Isä ei juuri halunut puhua muiden kanssa kokemuksistaan, ymmärrän kyllä hyvin miksi.
Semmoinen uutinen.
