Ritari ja Tähtisilmä , kirjamme

Hieno päivä!

Kirja vanhempieni kirjeenvaihdosta, heidän rakkaustarinansa ja ajankuva sotien ajan ja jälleenrakennuksen alusta tuli tänään kirjoina kotiin. Hieno projekti ison siskon kanssa on valmis! 480 sivua tunnetta ja lähihistoriaa on tietysti itselle kovin tärkeää, koska tutustuin nuoriin vanhempiini. Mutta antanee paljon kenelle tahansa.

Hyvältä tuntuu, kun saatiin arvokas sisältö jälkipolville säilytettyä.

ps. Minulta voi tilata kirjaa kotiin toimitettuna kahdella kympillä. Viesti sähköpostiin vaan!

"Oma Lemmikkini!

Kepeinä lumihiutaleina leijailevat erään Straussin valssin sävelet ilmassa saaden ajatukseni jälleen lentämään Sinun luoksesi, Tähtisilmäni luokse. Hiljaa, ajatuksissani sivelen pehmeitä kutrejasi tuntien niiden hyväilevän kosketuksen sormissani. Tunnen ihanan pehmeyden poskillani."

 

Sivistyksen suunta

 Tuleekohan minusta isona vanha vihainen mies? Ei yhtään miellytä tämä someissa ja uutistulvassa pyörivä mielipiteiden polarisoituminen ja tarkoituksenhakuinen  uutisointi, valeuutisista puhumattakaan. Onneksi Trump sentään saadaan pois, vaikka väkisin. Maailmaa ei voi parantaa olemalla yksin oikeassa.

Aika paljon on maailmalla merkkejä vastakkainasettelun hyvinvoinnista, jota epäilen somenkin ruokkivan. Kun on vailla luonnollista vuorovaikutusta, näyttää siltä, että on helpompaa vain todistaa toisinajattelijat tyhmiksi, keinolla millä hyvänsä.

Jos keskustelun tarkoitus on yksinomaa osoittaa toisenlainen näkemys vääräksi, ei ole olemassa dialogia. Silloin ei voi myöskään oppia uutta. Vastakkain asettelu tyhmistää ja sen seuraukset ovat historiassa aina olleet huonoja. Toivon todella, että vaikka meidän eduskunnassa muistetaan kauniit käytöstavat. Siihen kuuluu kunnioittava suhtautuminen kanssaihmisiin, etenkin silloin kun ollaan eri katsonnoista käsin liikkeellä. On ymmärrettävä, että ihan perustellusti voi olla monesta asiasta montaa mieltä. Ja on asioita joissa ei edes ole yhtä totuutta. Jos on valmis kuuntelemaan avoimin mielin toisenlaisia ajatuksia kuin itsellä on, niin voi viisastua. Jos keskustelun tarkoitus on tukahduttaa avoimuus ja erilaiset näkökulmat niin tullaan tyhmiksi - ja se on vaarallista.

Mutta joulu tulee ja kaikilla hyvä mieli, toivon mukaan!

Matkakuvia

 Sain hyvältä ystävältä facebookissa matkakuvahaasteen. Kun minulla ei ole liikaa ystäviä, en oikein uskalla lähettää kymmenelle kaverille haastetta... Mutta. Oli todella nostalgista alkaa tutkimaan matkakuviaan kymmenien vuosien ajalta. Nyt koronan ja omaishoidon takia ovatkin viime vuodet olleet hiljaisempia, mutta muutama kiva lähimatka on tehty. 

Matkoista saa aika ihanan elämänsä inventaarion. Huomasin että kivoimmat matkat ovat olleet melko lyhyitä mutta elämyksellisiä. Melonta, pyöräily, skootterilla ajo ja kiva seurakin tekevät matkoista mukavia.

Pyöräilymatkat olivat sitten kivoja ja lähelläkin voi kokea.

Paras pyöräretki tapahtui Gotlannnissa, veinpä luokkanikin sinne leirikouluun pyöräilemään.
Olin melko reipas!

Virosta on tullut lempimaani. Niin paljon muuttunut ja rikas luonto ja kulttuuri!

Autolla mentiin nuorena Kreikkaan neuvostoaikaan. Itäblokin rajanylitykset olivat oma lukunsa.

Aamuhetki Kärsämäellä. Yleensä on ollut tosi hauskaa, jos ei ole tarkkaa matkasuunnitelmaa. Aina jostain itsensä löytää. Vaikka ei autossa olekaan oikein hyvä nukkua....

Pohjois-Italia, olihan se kaunista

Mutta melonta kotimaassa, on se ollut ihan parasta. Tässä taitaa olla Muoniossa Acerbin keino-reitti menossa yöllä. 

Unkarin leirintäalue. Tuo auto oli hauska, vaikka englantilainen..

Tornionjoella ei ole kuulemma koskia....

Viljandi on ehkä Viron kaunein kaupunkin.

Sipoonjoella on melottu monituisia kertoja monenlaisilla porukoilla. Aina sekin on uutta tarjonnut.

Tuolla näkyy Venäjä...

Viron rannat, ne on kyllä upeita!

Miesten paikka?

 Kyllä lämmitti mieltä kun Marja Sannukka uskalsi tehdä ohjelman joka on tärkeä:

Miestä saa mollata (linkki ohjelmaan Ylessä)

Asia ei ole uusi, mutta historiallisista syistä epäkorrekti ja vaikea ottaa neutraaliin käsittelyyn.

Pitkällä opeuralla on surettanut poikien puolesta ja tyttöjen puolesta on voinut iloita, noin yleisesti ottaen.

Tytöt ovat voimaantuneet, ottaneet yleensä luokan johtajuuden ja parhaat arvosanat. Sen seurauksena naiset ovat enemmistö halutuissa ylemmän tason opinnoissa. Syrjäyneet ovat valtaosin poikia. Syntyvyyden aleneman erääksi syyksi on tutkittu, että naiset eivät löydä vertaisiaan kumppaneita. Miehille ei aina löydy roolia ja tehtävää yhteiseksi hyväksi. Poikien arkuus vastuunottoon ja osaamattomuus oman elämän ohjaamiseen ovat ihan oman havainnon mukaan lisääntyneet. Miksi tyttöjen ja naisten hyvinvointi olisi ja onkin poissa pojilta, miehiltä?

On erikoista kun tutkijat ilmoittavat, että miehet kaikissa ikäryhmissä kokevat enemmän syrjintää työhönotossa ja työpaikoilla sekä kokevat huono-osaisuutta naisia enemmän, kaikissa ikäryhmissä. Miten nopeasti tämä kehitys menee eteenpäin, on kriittinen hyvinvointivaltion tulevaisuudelle. Nuoret miehet ilman oman elämän hyvää näköalaa ovat aina olleet uhka. Potkitaan kadulla muita tai tapetaan muutama kansa. Toivottavasti tästä todelisen tasa-arvon kysymyksestä saadaan kiinni. Tasa-arvossa ei voi olla kyse siitä, kenen vuoro on olla huono-osainen.

Kirjeet kirjaksi

Olen koonnut siskoni kanssa kesän mittaan vanhempiemme kirjeenvaihtoa vuosina 1943-47 kirjaksi. He tutustuivat sota-aikana kirjeenvaihdon kautta ja jatkoivat  seurustelua jälleenrakennuksen alkaessa. Kansi on valmis ja melkein oikolukukin.

Isämme oli sodan jälkeen melko tyhjän päällä: koulu oli jäänyt kesken, ei ollut ammattia, eikä työpaikkaa. Seikka joka jää usein historiassa unhoon. Voidakseen kosia kunniallisesti rakastamaansa naista, piti hoitaa koulu loppuun (viiden vuoden tauon jälkeen) ja hommata työpaikka.

Valtion Sisäoppilaitos eli SOL tarjosi Niinisalon varuskunta-alueella mahdollisuuden käydä lukio uudestaan, niille joilta se oli jäänyt kesken. Isäkin oli lähtenyt Riihimäen Yhteislyseosta sotataipaleelleen.

Kasarmioloissa noin neljätuhatta miestä hoiti opinnot loppuun, rahoituksen ollessa koko ajan katkolla, näköjään. Onpa ollut varmasti Suomen historian erikoisin koulu. Lukion vuosi suoritettiin kolmessa kuukaudessa ja sitten loman jälkeen alkoi uusi lukuvuosi. Koko lukio suoritettiin siis noin vuodessa tai toisinaan meni varmasti pitempäänkin.

Isä koki opiskeluajan voimakkaasti ja oli vahvasti mukana oppilaskunnan toiminnassa. Hän mm. piti viimeisen päättöjuhlan oppilaspuheen. Tässä liikuttava kuvaus kevään/kesän -46 päätöstunnelmista: 

   " Niin, siellä on varmaan uudet ylioppilaat ja ruusut olleet päivän polttavina kysymyksinä. - Meidänkin kahdeksannet lopettivat työnsä tänään, mutta kuinka erilaista tuo kaikki on kuin tavallisesti. Pojat marssivat lopettajaisiksi yhdessä saunaan, arpiset selät paljaina, vihdat kainalossa kiertäen pitkin kasarmin valtavia käytäviä laulaen vanhoja sotilaslauluja. Kuka nilkuttaa kävelykeppi apunaan, keltä riippuu käden tynkä velttona sivulla. Partaisista naamoista kuvastuu kuitenkin ilo, vaikka työtä on edessä monella vielä paljon. Sanoin on melkein mahdotonta kuvata täysin.

Jotain siis kummallista läikähtelee sisimmässäni tuota kulkuetta katsellessani. Siinä oli miehiä, jotka olivat joutuneet elämänsä hauskimmat vuodet olemaan sodassa, sodan verisessä leikissä. Mutta heillä näkyi olleen luottamus tulevaisuuteen tallella. Eivät he surreet noita vuosia, vaikka ne olivatkin riistäneet heiltä 4 - 5 kallista opiskeluvuotta. Ilmeisesti he käsittävät elämänsä suuren kokonaisuuden puitteissa, ja osaavat siksi suhtautua tilanteeseen niin tyynesti. Ihmettelen vain, kun ajattelen, miten hyvin he salaavat kaiken pinnan alla kuohuvan. Muutamia heistä odottaa vaimo kotona, kenties lapsikin, ketä morsian, miten heidän mielensä palaa mukaan todelliseen elämään, täyttämään paikkansa kansan riveissä, antamaan elämään oman panoksensa. Tuntea todella seisovansa vihdoin omilla jaloillaan, eikä, kuten täällä, jotenkin noukkimassa yhteiskunnan armopaloja, vaikka kukaties, miten monen verilitran, ja suunnattomien kärsimysten hinnalla, jotka me olemme yhteiskunnalle luovuttaneet, olemme lunastaneet nämä niin kerjäten tulleet etuoikeutemme.

Haa, meille ei kuulemma koulunkäynti ole enää tarpeellista. Me onnettomat kolmesataa, joilta jää kahdeksas auki! Mutta saimmehan jo sodassa tottua pinnistämään itseämme. Tuo sisu on meissä vieläkin tallella kun sitä vain tarpeeksi ärsytetään.Tosin ei ole nyt kysymys mahdottomalta näyttävästä hyökkäyksestä, mutta eihän suomalainen mies uskonut silloinkaan, ennenkuin rinta luodin lävistämänä. Tehtävä voi olla nyt vaikeampi, mutta kukapa meistä yrittämättä luopuisi. Jo sodassa osattiin kaatua pystypäin, milloin kunnia ja isänmaa niin vaati. Eiköhän tuon opin rippeitä edes hieman ole tarttunut meihinkin. "

Ote Kalevi Haapaniemen kirjeestä Gunhild Nordmannille juhannuksen aatonaattona 1946

Musiikki hoitaa aivojakin

Luin juuri Hesarin Teema lehdestä Aivot ja muisti Minna Huotilaisen haastattelun, ja luinhan siitä muutakin. 
Musiikista ja sen aivojen hyvinvointia ylläpitävästä voimasta oli puhe. Huomasin taas, että liian harvoin tulee oikein keskittyneesti kuunneltua musiikksia, vaikka se on nykyään niin helppoa. Sain kuitenkin inspiraation etsiä se kappale, jota olen etsinyt jo jonkin aikaa. Lapsuudessa koin nimittäin ahaa-elämyksen musiikista ja tunsin suurta mielihyvää (ne dopamiimit) kun ymmärsin ensimmäistä kertaa klassisen musiikin ominaisuuksia. Tässä kappaleessa tarjotaan harmoniat, rytmit ja teemojen kehittely niin kuulijaystävällisesti, että noin 10-vuotiaana retkahdin tähän rokkiin täysin. Kyllähän sitten 60-luvun Leonard Bernstein ohjelmat telkkarissa olivat myös tärkeitä. Mutta barokkimusiikki oli ensimmäinen ihastus ja Beatles tuli sen jälkeen. Pitkän etsinnän jälkeen tuubista löytyi; Johan Christoph Friedrich Bach: Concerto für viola, piano und orchestra Linkki

Vieläkin tuntuu hyvältä.

Vanhempieni kirjeitä vuosilta 1943-47

On ollut aikaa. Vanhempieni 302 kirjettä vuosilta 1943-47 on nyt kuvattu ja melkein kirjoitettu puhtaaksi. Isosiskon kanssa päätimme tehdä niistä kirjan. Materiaali on meistä ainutlaatuista ja hienoa. Etenkin isö kirjoittaa niin hienosti.
Rakkaus pitää yllä toivoa:

   "Niin Guni, ollakseni jälleen proosallinen, olen taas kirjoitellut melko paljon heinäkuisen illan tuomia ajatuksia Sinulle, mutta - pyydän - kirjoita vain suoraan ajatuksesi, olkoot ne sitten millaisia tahansa. Katsos, hyvin helposti näissä oloissa, kun ei kerkiä paljon muuta ajattelemaan kuin sitä, miten tuon elonkipinän itsessään saisi kulloinkin varjeltua ( taikka ei oikeastaan siihen kerkiä paljon huomiota kiinnittämään ) niin ottaa itsekin oikeuksia, muistamatta ajatella paljonkaan toista siinä suhteessa. On vain valmis vaatimaan.

Mutta nyt loppu. Guni, saat jälleen kuvallesi hyvän yön suukon, olenkin sen ottanut tuohon eteeni, että voin paremmin “puhua” kanssasi.

Paljon lämpimiä terveisiä

Kalelta"

On paljon liikuttavaa ja kiinnostavaa. Kiitämme siskon kanssa vanhempia, ehkä vasta nyt ymmärrämme miksi tämä aarre on säästetty meille.

Ninisalon Internaatti 1945 - 47

Tänä keväänä on ollut kouluissamme poikkeusjärjestelyjä. Erikoisia koulumuistoja on ollut ennenkin saatavilla.

Olen viimein kirjoittamassa isosiskoni kanssa vanhempiemme mittavaa kirjeenvaihtoa vuosilta 1943-47 puhtaaksi. Noina vuosina he tutustuivat ensin kirjeen välityksellä, rakastuivat ja rakensivat tulevaisuutta, kuten moni muukin nuoripari. Ihan helppo ei alku ollut. Isäni oli jättänyt lukion kesken kun alkoi monivuotinen sotataival.
Kun työura armeijassa tai poliisivoimissa ei auennut hänen Saksan vuosiensa takia, niin lukio oli käytävä loppuun.
Sitä varten oli Niinisalon Internaatti, ehkä historiamme erikoisin koulu.

Tämän puheen Kalevi Haapaniemi piti 15.3. 47 Niinisalon Internaatin eli Valtion Sisaoppilaitoksen
(SOL) viimeisessä päättöjuhlassa. Internaatissa opiskeli vuosina 1945-47 noin 4000 miestä,
joiden lukio-opinnot olivat sodan takia jääneet kesken. Lukio suoritettiin kolmessa kolmen
kuukauden jaksoissa. Suurin osa kirjoitti ylioppilaiksi. Kirjoitus on kopioitu toverikunnan
SOS lehdestä: Juhlanumero VI 

Kuvassa Kalevi vasemmalla, taustalla Niinisalon varuskunnan rakennus, joka toimi kouluna. Opiskelu sujui noin 20-30 hengen tuvissa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 MENNEITÄ MUISTELLEN

   Keväisen auringon lempeät ensi säteet ovat jälleen saapuneet Niinisaloonkin saaden hohtavan

hangen kimaltelemaan entistä kauniimmin. Vanha interparta iloitsee keväästä, koska tietää pian

muuttavansa jonnekin, missä häntä kaivataan. Muistoihin vaipuvat hiljalleen täällä koetut elämykset

ja ankara lukeminen.

   Aika on muuttunut. Ei ole enää tuhatpäistä interpartojen joukkoa ponnistelemassa kohti

työntäyteistä elämää, vaan joukossa on myös parrattomia poikasia tutkimassa elämän aivoituksia.

Emme ole enää kurssin pienuuden takia kyenneet aikaansaaman entisenlaisia, ehkä koko Suomea

koskevia juhlia, minkä toivottavasti te, arvoisat vieraamme, ymmärrätte ja suotte anteeksi.

   Internaatti vaipuu hautaan, mutta tuon kummun juurelle ovat kokoontuneet kiitollisuuttaan

osoittaen ne monet miehet, jotka ovat tämän laitoksen turvin päässeet kiinni elämään.

Allekirjoittaneella on ilo kaikkien entisten ja nykyisten oppilaitten puolesta esittää kiitokset

päärehtorillemme Vainö Alavalle, joka suorastaan ihmeellisellä tavalla on osoittanut ymmärtävänsä

meitä. Ei liene sanoin kuvattavissa se työ, jonka opettajakunta on hyväksemme suorittanut.

Herra Päärehtori ja koulumme opettajakunta, olkaa varmoja, että kiitolliset ajatuksemme tulevat

seuraamaan teitä aina! Haluaisin tässä yhteydessä muistaa myös kansliamme henkilökuntaa,

työmaahuoltoa ja sotilaskodin johtajatarta sekä -sisaria, jotka ovat vaivojaan säästämättä tehneet

paljon hyväksemme. Rehti kiitos kaikille tuntemattomille, jotka olette työnne tehneet Internaatin

hyväksi. 

   Interparta on iloinen, mutta hänen mielessään asuu kaihoakin. Sodan infernossa solmitut

ystävyyssiteet ovat täällä yhä vahvistuneet ja uusia, kestäviä toveruussuhteita on syntynyt.

Ikävöimme teitäkin, te opettajat, kunnes jälleen totumme uusiin olosuhteisiin. Meihin on kasvanut

Internaatin henki, josta toivoakseni tulevaisuudessa kehittyy välillemme kestävä side arkiseen

elämäänkin. Tämä historiallisesti merkittävä maaliskuun 15. päivä ei voi rikkoa välillemme

kehittynyttä miehistä ystävyyttä. Tämä side ei murru, vaikka nyt astummekin askelen kohden

rauhanomaisia oloja ja joudumme kukin tahollemme.

    Internaatti on kuollut, eläköön Internaatin perinteet ja koitukoot ne kunniaksi Suomelle ja

onneksi rakkaalla synnyinmaallemme.

Järjestelytoimikunnan puolesta K. Haapaniemi

Viestejä kaukaa ja sieltä jostain

Olen vihdoin saanut aikaiseksi kirjoittaa yhdessä isosiskoni kanssa puhtaaksi isäni ja äitini

kirjeenvaihdon vuosilta 1943-47. Melkoinen sukellus menneisyyteen! Isäni on ollut loistava kirjoittaja,

joka kuvailee tuntemuksiaan vivahteikkaasti, eikä äitikään ole huono kynästään. Sota-ajasta siirrytään

jälleen rakennusaikaan ja lopulta perustetaan perhe. Tätä kirjoittaessa olemme vuoden 45 lopulla.

Paljon tapahtuu ja tunteet ovat pakahduttavia. Sodanjälkeisen sukupolven elämänjano on valtava,
enpä ollut sitä ennen tajunnut.

Tässä ensimmäinen kirje isältä upeseerikurssi 57:n aikana. Tämä Antero jolta isä sai äidin osoitteen
haavoittui ja kuoli sairaalassa sodan loppuvaiheissa. Hän oli tässä vaiheessa äidin siskon kirjeystävä.

Äiti ja siskonsa asuivat yhdessä Helsingissä opiskellen.

Tarkoitus on laittaa tämä projekti kirjaksi asti. Aineksia kyllä on.

--------------------------------

18.10.-43

Parahin Neiti Nordman!

Pyydän älkää hermostuko, vaan istukaa mieluummin mukavasti nojatuoliin, etsikää radiosta

rauhoittavaa musiikkia, sytyttäkää savuke - jos poltatte - ja ryhtykää vasta sitten lukemaan tätä kirjettä.

Olen yleensä melko  rauhallinen mies, joten ette varmaankaan saa mitään hermotykytystä.

Noin, nyt voimme aloittaa.

Olen Antero Haalamon petikaveri ja muutenkin hänen hyvä ystävänsä; häneltä sain osoitteenne.

Pyydän, älkää olko minulle kovin vihainen, vaan säästäkää se korvapuusti, jonka ajattelette minulle

antaa, ensitapaamiseemme saakka. Jos nyt yleensä milloinkaan näemme toisiamme. No, mutta

sehän ei kuulu tähän.

Katsokaas, ajattelen näin: Kirjoittaa jonkun aivan ventovieraan ihmisen kanssa, vaihtaa hänen

kanssaan mielipiteitä. Silloinhan hänestä muodostuu jonkinlainen kuva, tuollainen melko hämärä,

johon aina joka kirjeen jälkeen muodostuu uutta. Täten saattaa aina elää pienessä jännityksessä, ja

odottaa ikään kuin tapaamista, jotta näkisi hänet ja saisi selvyyden asiasta.

Vaikka minulla onkin näin peräti “diplomaattinen” käsiala, niin en kuitenkaan tiedä Teistä enempää kuin

Te minustakaan. Ehkä on paikallaan että hieman selostan ulottuvaisuuksiani, 178 cm pitkä, n.66 kg

painoa...ei en voi sulattaa tällaista luetteloa, se on niin peräti kuivaa kirjoitettavaa ja minä olen lisäksi

hieman laiskakin siihen. Pistän pikku kuvan mukaan. Jos haluatte vielä jotakin tietää, niin olen täysin

käytettävissänne.

Tämä kuva on n.s taktinen veto, jos ette minulle vastaa, kuten luulen, niin palautettehan ainakin

kirjeeni, että saan kuvani takaisin; täten saankin jo  selville onko tämä kyhäelmä Teidät tavoittanut.

- Also, es grusst Sie recht herzllich, und wunsche ich, dass Sie bald antworten.

 os.14  7/0506                                               Kalevi Haapaniemi

                                                                      ups. opp. 

Poikkeavaa

Missä olit kun Suomeen julistettiin poikkeustila? Sitä varmaan lähivuosina kysellään. Me olimme kotona:

No mehän olemme anopin omaishoitajina muutenkin paljon kotona, sikäli muutos ei ole järisyttävä. Saadaan vähän liikkua kun ei ihan olla 70v. Mutta nyt vastuu korostuu. Eristämme kotimme mahdollisimman hyvin. Ei voida ottaa riskia että anopin terveys vaarantuisi. Tylsää kun ei voi tavata lapsia tai lapsenlapsia livenä, mutta kestetään!

Mutta muuten tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, että syntyykö yhteisöllisyyttä, kun on yhteinen vastus. Yleensä niin käy.

Oma ammattikunta, opettajat, ovat olleet kai monella mielellä. Opettaja on mielellään tilanteiden herra ja toimii itsenäisesti. Nyt ei voi, ja sehän on osalle vaikeaa. Samalla on kouluissa menossa massiivinen digiloikka, kun etävälineet otetaan kerralla käyttöön kunnolla. Saa nähdä jääkö pysyviä muutoksia työtapoihin. Luulenpa että jää.

Kesä onneksi tulossa. Elämme erikoista aikaa.

Kun vitsi on loukkaavaa

Huumorin tulee aina olla arvostavaa. Pilkkaaminen on kiusaamista, ei huumoria. Eilen Ylellä Noin viikon studiossa pilkattiin Iltalehden sotahistorian erikoisnumeroa, jossa kerrattiin suomalaisten vapaaehtoisten sotilaiden kohtaloja Saksan asevoimissa. He osaltaan takasivat Saksan merkittävän, ellei ratkaisevan avun sodasssa Neuvostoliittoa vastaan. Tosiin kuin Suomessa toivottiin nämä noin 1200 vapaaehtoista liitettiin osaksi Saksan asevoimien motorisoituja ja hyvin varusteltuja joukkoja, jonka nimi oli Waffen-SS. Nyt sitten taas kerran oltiin sitä mieltä, että kaikki olivat natseja ja hirviöitä, ainakin niin annettiin ymmärtää.

Ohjelmassa irvailtiin Italehden erikoisnumeroa, jossa tämän joukon sotahistoriallista taustaa selvitettiin ihan asiallisesti. Lähetin Yleen paheksuntani ja kerroin olevani surullinen. Onneksi ei isä ole enää näkemässä, tästä joukosta on elossa vain yhdeksän todella iäkästä miestä. Isä teki osaltaan paljon työtä tietoon pohjautuvan keskustelun hyväksi. Nyt yksi "huumoriohjelma" saa aikaan enemmän kuin vuosien työ.

Ajastamme puuttuu kunnioitusta ja totuuteen pyrkimistä. Asioita voi esittää niinkuin haluaa, jolloin ne muuttuvat semmoisiksi kuin halutaan. Nyt on vain niin, että kun ihmisten historiaa muutetaan noin paljon, on kyseessä kunnianloukkaus ja räikeä kiusaaminen. Niin ainakin minä koen.

UMK ja naisasiaa?

Olen suuri Euroviisufani, jo 60-luvulta lähtien. Jotenkin on kiinnostavaa että vielä on tapahtuma, joka kerää ihmisiä ympäri maapalloa seuraamaan suoraa lähetystä. Kaipaan tietenkin elävää orkesteria ja sitä kautta vielä enemmän tapahtumisen tunnetta. Kuitenkin Euroviisut peilaavat aikaansa kiinnostavalla tavalla. Ja onhan siellä joskusn ihan hyvääkin musiikkia, eikä toisaankaan ole vain yhdenlaista tarjontaa. Niin väittävät he, jotal eivät katsoi arvolleen sopivaksi seurata viisuja.

Mutta, mutta. Olen nyt tiukkapipo.
Olen hämmästellyt Erika Vikmannin Cicciolina-kappaleen hymistelyä. Minusta sitä ei pitäisi ollenkaan esittää ainakaan Ylen kanavilla, nyt kun naiskuvaa ja naisen arvostusta on parannettu jo paljon. Laulun sanoma on niin outo, että onkohan moni sitä edes kuunnellut. Laulussa nostetaan esikuvaksi Ilona Staller pornotähti, skandaalijulkkis ja politiikkokin. Minusta hän edustaa äärimmäistä narsismia, jossa ulkonäkö ja naiseen kohdistuva katse on markkinatavaraa. Tuo tasavertaisuutta, vai? Kun lauletaan että on valuuttaa puseron alla, niin sehän melkein kehottaa prostituutioon? Laulussa annetaan ymmärtää että ulkonäkö ja seksuualisuus on kauppatavaraa jota voi hyödyntää. Ja sillä pääsee ohi jonojen.
Vastenmielinen sanoma, niin naisille kuin miehille. Nautinto, josta laulussa puhutaan ei ole samaa kuin seksuaalisuuden markkina-arvon ulosmittaaminen. En käsitä että tästä ei nyt puhuta. Onkohan tuo viattomalta kuulostava jumputus tukkinut ajattelun niin että sanoista ei muodostu sanomaa. Aika moni nuorempi ei tietysti edes tiedä Ilona Stallerista sen enempää. Paheksun ja ihmettelen moraalinvartijoiden äänettömyyttä tässä asiassa. Se että jokin vaikuttaa viattomalta on usein oikeasti vaarallista.

Monet ovat kehuneet laulua rohkeaksi ja virkistäväksi. Miten on mahdollista metoo-aikana, että en ole juuri havainnut paheksuntaa siitä, että viestin voi hyvin ymmärtää ihan toisin. Laulun kohde ei ole esikuvallinen, ainakaan minulle.
Halutaanko tämmöistä esikuvaa tytöille? se on tarjolla, kiitos Ylen. Kuinka moni haluaisi tyttärensä elävän kuin Cicciolina?  Yhtään kättä ei nouse....

Hakutulokset

Tietograafin tulos

Cicciolina

Erika Vikman

Turha opettaa mua ristiin jalkojani laittaa
Synnyin syntiseksi, sori jos se sua haittaa
Kun jotain haluaa, se pitää sanoo ääneen
Kuultavan valkoisessa jonon ohi pääsee
En kaipaa rakkautta
Vaan kunnon kosketusta
Ota musta tiukasti kii
Kun joku kaunis päivä luoksesi saavun
Ei auta vaikka pukis' nunnakaavun
Tai vuoksein itkis' koko Argentiina
Jos on elänyt kuin Cicciolina
Nautinnon puolesta päähän nostan seppeleen
Ja halutessani meet mun eessä polvilleen
Maailman nähdä voi niin kauniina
Jos on elänyt kuin Cicciolina
Hyväilen nalleani, mulla rakkautta riittää
Joo, sytyn huomiosta, mun ei tarvii sitä peittää
Kaunista on olla vapaa sekä rietas
Liian moni tääll' on itselleenkin vieras
En tarvii sormuksia
Pinkkejä unelmia
Ota musta tiukasti kii
Kun joku kaunis päivä luoksesi saavun
Ei auta vaikka pukis' nunnakaavun
Tai vuoksein itkis' koko Argentiina
Jos on elänyt kuin Cicciolina

Nautinnon puolesta päähän nostan seppeleen
Ja halutessani meet mun eessä polvilleen
Maailman nähdä voi niin kauniina
Jos on elänyt kuin Cicciolina
Kun löytyy valuuttaa paidan alta
Mull' on tilanteessa aina valta
Katseet ja kommentoijat kauhistelee: "Ei noin!"
Miehenä olisin jo kadehdittu playboy
Kun joku kaunis päivä luoksesi saavun
Ei auta vaikka pukis' nunnakaavun
Tai vuoksein itkis' koko Argentiina
Jos on elänyt kuin Cicciolina
Nautinnon puolesta päähän nostan seppeleen
Ja halutessani meet mun eessä polvilleen
Maailman nähdä voi niin kauniina
Jos on elänyt kuin Cicciolina