Yhteisellä asialla, korona paljastaa sosiaalisen omatunnon puutteita

 Olen hiukka pahoittanut mieleni kun seuraan ihmisten valitusta koronarajoituksista. Jos se on vaikeaa kun ei pääse baariin, teatteriin tai uimaan, niin ovatpa ongelmat pieniä elämässä. Luen juuri isäni sotapäiväkirjaa. Aika kauheat olot, mutta ei yhtään valitusta. Meillä on varmaan liian hyvin.

Rokotevastaisuuden syyn vielä ymmärrän, koska ihminen on altis uskomaan taikauskoon, huhuihin tai muuten vaan olemaan eri mieltä kuin muut. Levittämällä rokotevastaisuutta aiheuttaa pahimmillaan kuolemia, mutta ainakin koronan pitkittymistä, sehän on nähty. AIka monet pahantahtoiset voimat toimivat kovasti saadakseen ihmisten päät pyörälle. Tulee mieleen 60- ja 70-luku ja silloisen Neuvostoliiton onnistunut propaganda. Kyllä meillä löytyi ihailijoita... Mutta ei juuri enää.

Omasta mukavuudesta tinkiminen muiden hyväksi on sivistyksen edellytys ja hyvinvointiyhteiskunnan tukipilari. Siihen tarvitaan sosiaalinen omatunto. Kun kulutusyhteiskunnassa ostetaan kaikki tarvittava, niin voi syntyä harha, että vain omat tarpeet ovat tärkeitä. Sulkutoimet auttavat kuitenkin kiistatta sairaaloiden kuormitukseen. Henkilökunta tarvitsee kaiken tuen ja lisäksi meidän tulee pelastaa henkiä ja turvata yhteiskunnan toimintaa. Siihen voi jokainen osallistua ymmärtämällä yhteistyön merkityksen.
Itse osallistun ilolla rajoitusen noudattamiseen ja otan rokotteet. Pieni uhraus josta kaikki hyötyvät.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 Joskus olemme leikillämme kutsuneet itsenäisyyspäivää itsepäisyyspäiväksi. Itsepäisyydellä on hyviäkin puolia, mutta ei silloin jos se estää yhteistyön ja kriittisen ajattelun.

Hesarissa oli tänään hieno pääkirjoitus: Keskinäinen luottamus on Suomen vahvuus. (LINKKI)

Kun olemme nyt kirjoittaneet uutta kirjaa sosiaalisesta pääomasta koulun tehtävänä, niin jatkuvasti toteamme, miten tärkeää onkaan luottamus! Se on sosiaalisen pääoman tärkein ominaisuus tai osa, joka on viennyt suomalaista kulttuuria näin pitkälle. Nyt, korona-aikana, on nähty, mihin epäluottamus johtaa. Teho-osastojen hoitajat kertovat miten rokottamattomat koronaan sairastuneet täyttävät paikkoja ja siirtävät muita tarvitsevia jonoon. Rajoituksia vastaan kapinoidaan ja epäillään koko koronan olevan eliitin salajuoni. Vaikea ymmärtää kaikkea älyttömyyttä. Nyt ymmärrän, että kyse ei ole ajattelusta tai harkinnasta tietenkään, vaan epäluottamuksen tunteesta, joka syrjäyttää harkinnan ja tiedonhalun. Sivistyksemme riippuu kansalaisten kyvystä toimia yhdessä, yhteiseksi hyväksi. Sivistystä on myös kyky hankkia ja arvioida tietoa ja erottaa valeuutiset oikeista.

Koulussa pitää opettaa tietoja ja taitoja. Mutta koulun tehtäväksi on annettu myös sosiaalisen pääoman kartuttaminen tasapuolisesti kaikille. Se kasvatustehtävä on entistäkin tärkeämpää, kun ulkopuoliset voimat haluavat horjuttaa yhteiskuntamme perustaa, luottamusta.

Vapaus ja vastuu - rokote!

 Olen melko ällistyneenä seurannut "keskustelua" rokotteista ja maskien käytöstä korona-aikana. Meillä omaishoitajina on yhden 99-vuotiaan terveys vastuulla, joten ei ole tarvinnut yhtään miettiä että tingitäänkö virallisista ohjeista. Minun kun on vaikeaa mieltää että THL antaa vääriä ohjeita, puhumattakaan koko maailmasta...

Mutta siis tämä, että aika moni tuntuu somessa, medioissa olevan asiantuntija asiassa, johon ei ole mitään koulutusta. Minulla ei ole pätevyyttä arvioida koronan torjuntaan käytettyjä toimia, joten noudatan yleisiä ohjeita. Mutta ymmärrän vähän yhteisöllisyydestä. Kun käytän maskia, viestin samalla, että välitän muista.(vaikka se ei edes auttaisi pätkän vertaa)  Kun otan rokotteen turvaan itseni, läheiseni, kaikki muutkin joita tapaan, enkä luultavimmin ainakaan koronan takia rasita jo kovin kuormittuineita sairaaloiden tehohoidon työntekijöitä. Tästä nyt lienee kiistaton näyttö sairaaloista. Vaikka en uskoisi rokotteen auttavan tai pelkäisin sivuoireita, niin pieni uhraus yhteiseksi hyväksi on yhteisöllisyyden perustaa. Korona-sota, koronatalkoot. Onhan sitä ennenkin vähän tingitty omasta periaatteesta tai mukavuudesta  muiden hyväksi. Onko se niin paljon pyydetty? 

Yksilöllisyyden ihannointi johtaa tähän itsekkyyden kasvuun. Vanhana kasvattajana koen että meillä on kasvatuskulttuuriin syntynyt vajetta yhteisökasvatuksen alueella. Toisaalta korona on tuonut myös monia yhteisöjä vahvistavia juttuja esiin. Ehkäpä nämä jotka asettuvat yleisen ja tutukitun ulkopuolelle, kokevat ulkopuolisuutta, jotenkin?

70 vuotta

 Äitini synnytti minut Kätilöopistolla 19.9.1951 kello 9. Nyt 70 vuotta myöhemmin on sunnuntai, tuulinen päivä. Hanhet muuttavat isoina parvina ja syksy tuntuu.
Vanheneminen tästä eteenpäin ei ole kauhean kivaa , mutta väistämätöntä. Kiitollinen saa olla ja yhä enemmän kaikista hyviatä päivistä.
Ehkäpä vanhenemisen paras puoli on, että tärkeät asiat erottuvat yhä paremmin. Todella, elämä on laiffii...

Kirjoitimme Hesarin Vieraskynään

 Korona-aika on ollut pitkä. Turnauskestävyys on meillä jo pohjaltaan hyvä koska anopin (99v.) omaishoitajina on totuttu olemaan melkein aina kotona. Teatteri, konsertit, matkat ym huvitus on ollut jo vuosia etupäässä haave. No, sitten pitää keksiä puuhaa, jota voi tehdä kotona.

Alkukesällä Liisa sanoi yhtä-äkkiä että mitäs jos vielä kirjoitetaan yksi kirja. Aihetta saatiin kun tuttumme Matti Rimpelä käytti ilmaisua rakenteellinen välinpitämättömyys koulun ja sosiaaliaen pääoman yhteydessä. -Siitä alkoi kiivas raksutus yläkerrassa. Totta, Opetussuunnitelma antaa koululle tehtäväksi inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kerryttämisen. MUTTA, tuosta jälkinmäisestä ei ole annattu tarkkaa kuvausta tavoitteista tai keinoista päästä niihin. Saati miten arvioidaan tuloksia. Siispä siten sosiaalinen pääoma jää paljolti juhlapuheeksi, väitän. Koulun rakenteet palvelevat opetusta, ei niinkään kasvatusta. No, kirjoitimme muutaman version Hesariin, kunnes tuli hyvä. Ystävällinen toimittaja oli heti kiinnostunut, ja kiva niin. Martti kaverini piti avausta lähes historiallisena :) Paljon on tullut myönteistä kommenttia, mutta kaikki eivät ehkä ymmärrä, mistä on kyse jos lasten sosiaalisia suhteita halutaan ohjailla myönteisiksi kaikille.
Ja olen ihan vähän ylpeäkin. Vaikka ilman Ismon hoputusta ei olisi ehkä tullut valmista....

LINKKI
   

Kasvatuskulttuuriprojekti

 Kirjaa yritetään kasata kesäkuumalla. Pitäähän sitä jotain huvia olla.

 Pengoin tietokoneelta entisten kirjojen käsikirjoituksia ja löysin kiinnostavan muiston Liisa uralta Kriittisessä Korkeakoulussa: Kasvatuskulttuuriprojektin loppuraportti, (LINKKI) tekijöinä Jukka Husu ja Liisa Raina (2000).  "Hankkeen tavoitteena oli selvittää muutaman pääkaupunkiseudun peruskoulun kasvatuskulttuurin ilmenemismuotoja ja sen perusteella tarjota kouluille tukea koulutuksen ja konsultaation muodossa. Projektilla pyrittiin tukemaan koulujen kasvatusilmapiirin kehittymistä lasten ja nuorten kannalta suotuisaksi ja vähentämään opettajien työssä uupumista. Ulkopuolelta annattavan tuen tavoitteena oli mahdollistaa koulun oma kehittämistyö, jota seurattiin kahden vuoden ajan. Hanke toteutettiin toimintatutkimuksena." Vaikka raportti ei ole niin hirveän vanha, niin voi taas todeta, että samat asiat ovat pyörineet koulun uudistamisen teemoina  jo vuosikymmeniä, ainakin. Raportti voisi olla kirjoitettu eilen-  ja  kiinnostavaa luettavaa jos aihe kiinnostaa :) 

Semmoista se on.

Kuntavaalit

 Vaalit tuli pidettyä. Olin vastoin lupaustani vielä kerran puheenjohtaja Söderkullan vaalitoimipaikassa, joka on Sipoon suurin. Kun kunnahallituksen kokouksesta maaliskuussa soitettiin, että voitko Rauno olla, kun Sipoosta ei löydy ketään, niin en oikein tiennyt ollako imarreltu vai ei....No sen verran olin imarreltu että en kieltäytynyt, vaikka vähän höynäytetty olo olikin...

Laskimme illalla lähes 1300 ääntä. Oli hieno tiimi. Koskaan ei ääntenlasku
ole mennyt niin nopeasti ja oikein kerralla! Mutta olisin mieluiten ilman vastuita juttelemassa mukavia. 

Erityisen kivaa oli että vaalit pidettiin vanhalla jo hylätyllä koulullani ja mukana oli pari entistä oppilastakin. Hyviä muistoja sai siten lisää!
Tosin tämä edellytti kolme käyntiä ja paljon järjestelyjä. Taisi itsellä mennä useammankin työpäivän tunnit, mutta yhteuisellä asialla oltiin.

Vaaleista muuten: Suomen sisäinen eriarvoisuus lisääntyi. Olen kyllä vähän huolissani että nuoret ja vähäosaiset äänestävät huonoiten, eli juuri he, joiden pitäisi äänestää. Nyt käy niin että hyvinvoiva keskiluokka valitsee omia edustajiaa valvomaan omia etujaan. Jos ei ole koskaan ollut köyhä niin ei varmaan ihan ymmärrä kaikkea sitä todellisuutta jota tässäkin maassa on. Lisäksi puolet jätti äänestämättä. Kansa ei ilmaissut tahtoaan kattavasti. Kehitys pitää saada kääntymään.

Meillä vihreillä ei kannatus mennyt eteenpäin. Puolueella on mietinnän paikka kun miesten on nykyään vaikea päästä vihreiden listalla  läpi...Siitä seuraa äkkiä kiihtyvä kierre. Varmaan esim. Sipoossa liike Nyt verotti ääniämme myös. Mutta torjuntavoitto oli yhden paikan menetys. Uskon että parempia aikoja on tulossa.

 Suomi jakautuu muutenkin alueellisesti esim Helsingissä äänestyskartta näyttää sosioekonomisen aseman. EI hyvä jos kaupunginosat jakautuvat hyviin ja huonoihin voimakkaasti.

Sipoossa on vihreää!

No onhan tämä nyt hieno!

  Linkki videoon

Meidän Sipoon vihreiden vaalivideo. Melkein tekisi olla itse vielä mukana, mutta 20 vuotta valtuustossa pitää riittää. Ei se nyt niin hauskaa aina ollut istua tylsähköissä kokouksissa. Mutta on tärkeää, että ihan tavallisia kuntalaisia on mukana, eikä esim. omien etujen vartijat. Valtuustossa on mukavampaa kun keskittyy siihen minkä puolesta voi olla mukana, eikä siihen mitä vastustaa.

Yhdistyksen sihteerinä olen toiminut jo muutaman vuoden, eläkehommina. Sopii olla takapiruna, melkein kaiken voi hoitaa kotikoneella ja helpottaa vähän nuorempien hommia. Olen nykyään viimeinen aktiivinen perustajajäsen, vuodesta 1986. Huh sentään! 

  https://www.youtube.com/watch?v=lxGSAjkV_JA

 

Horisontissa mukana romantiikkaa selittämässä

 Oli kiva olla hääpäivänä Horisontti -ohjelmassa teemana Romanttisen rakkauden jäljillä.

Toimittaja Hilkka Nevala, joka teki minusta taitavasti dokumentin Työn iloa -sarjaan, näki kirjamme Ritari ja Tähtisilmä julkaisun somessa ja pyysi meitä Ritva-siskoni kanssa mukaan. Olipa mukava istunto Pasilan studiossa ja ohjelma on minusta hyvä. - Olinhan itseäni viisaampien joukossa.

LINKKI ohjelmaan 

Äitini, Guni

Äitini Gunhild Haapaniemi (os. Nordman) 

Lainaus kirjasta "Ritari ja Tähtisilmä - unelma onnesta" (2020):

" Äidin vanhemmat, suomenruotsalaiset siirtolaiset Arvid ja Ester (joka oli toisen polven siirtolainen) tutustuivat Amerikassa Gardnerin kaupungissa Massachusetts’in osavaltiossa ja menivät sitten siellä naimisiin. Molempien suvut olivat kotoisin Vaasan seuduilta. Avioiduttuaan he muuttivat ensin New Yorkiin liikealan töihin. Kun Ester odotti Gunhildia, pariskunta muutti Suomeen vuonna1921, molempien sukujen kotiseudulle Vaasaan. Ester oli syntynyt USA:ssa, eikä puhunut lainkaan suomea, englantia ja ruotsia kylläkin.

 Gunhild oli kolmen kuukauden ikäinen, kun perhe muutti Jaakkimaan Lahdenpohjan kauppalaan, Laatokan rannalle Karjalaan. Perheen isä Arvid Nordman oli siirtynyt Laatokan Puun palvelukseen hoitamaan muun muassa kirjeenvaihtoa ja rahaliikennettä, prokuristina. Arvidhan oli käynyt kauppakoulun ennen Amerikkaan lähtöään. 15 Parin vuoden päästä perheeseen syntyi toinen tytär, Ruth, ja vielä muutaman vuoden kuluttua poika, Folke. Lapset kävivät koulua Lahdenpohjassa ja myöhemmin Heinolassa, kun Laatokan Puun toiminnot sodan seurauksena siirrettiin sinne. Arvid–isä toimikin eläkkeelle siirtymiseen asti konsernin konttoripäällikkönä (kontorchef), myöhemmin Helsingissä. Suomenruotsalaisina (ja Amerikasta muuttaneina) he olivat vähän “outolintuja” karjalaisten keskuudessa. Tästä äiti joskus mainitsikin, mutta kaiken kaikkiaan aika Karjalan kunnailla oli kuitenkin huoletonta ja mukavaa.

 Heinolassa äiti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1940. Vähän myöhemmin hän lähti Helsinkiin opiskelemaan siskonsa Ruthin eli Rudin kanssa Kauppakouluun, josta valmistui ylioppilasmerkonomiksi, kuten silloinen termi kuului. 

Kirjeenvaihto isän kanssa alkoi opiskeluaikoina. Perheessä oli aina ollut kotiapulainen, ja naimisiin mennessään äiti ei ollut tottunut ruuanlaittoon eikä oikeastaan muuhunkaan huushollaukseen. Itsenäisenä naisena Helsingissä opiskellessaan ja työssä käydessään hän kävi aina ulkona syömässä. Alivuokralaisasunnoissa oli kokkaaminen varmaan muutenkin hankalaa. Gunhild–äitimme asui kirjeenvaihdon aikana yhdessä sisarensa Ruthin kanssa useammassakin alivuokralaisasunnossa, välillä vuokrasivat ihan oman asunnon. Äiti kertoi, että heillä oli usein tupa täynnä ystäviä ja grammari soi. Nuorten kokoontumispaikkoja kun ei juuri ollut. Tätä aikaa äiti muisteli aina lämmöllä ja veitikkamainen hymy suupielessä. Elämää varjostivat toisaalta Helsingin pommitukset, epätietoisuus ystävien tilanteesta rintamalla, kuten sieltä tulleet suruviestitkin.

 Valmistuttuaan äiti meni töihin ensin siskonsa kanssa HOK:n pääkonttoriin, ja sittemmin Valtion Viljavarastoon, johtajan sihteeriksi. Tässä työssä hän jatkoi aina esikoisensa syntymään asti. Sen jälkeen hän ryhtyi kotiäidiksi kuten niin monet muutkin sen ajan naiset. Aika kului Leppävaarassa pientalon kaksiossa uuneja 16 lämmitellen ja lapsia hoidellen ja jokapäiväisiä taloustöitä tehden. Töitä riitti. Myöhemmin perhe muutti keskustaan, SOK:n pääkonttorin taloon. Gunhildin perheessä tyttöjenkin kouluttautumista pidettiin luonnollisena ja äiti itsekin piti tärkeänä sitä, että hänellä oli ammatti. Hän tahtoi kuitenkin itse hoitaa lapsensa.

Tässä viitekehyksessä alkaa Kalevin ja Gunhildin rakkaustarina kirjeisiin kirjoitettuna. Se on varmasti omalta osaltaan auttanut heitä kumpaakin selviämään näissä epätavallisissa olosuhteissa, joita nykyään on todella vaikea kuvitella. 

Äidin osoitteet kirjeenvaihdon aikana: 

• Vanhempien koti Kirkkokatu 7 Heinola (Talossa on nyt päiväkoti) Helsinki (asuminen oli säännösteltyä, perheettömien tuli asua alivuokralaisasunnoissa) 
• 18.10. -43 lähtien Keskuskatu 8 b 7 / Ins. Taija
• noin 4.6. -44 lähtien (oma vuokra-asunto) Mannerheimintie 29 b 23
•  noin 12.9. -44 lähtien Fredrikinkatu 71 A 12 noin 4.12. -44 lähtien Fredrikinkatu 34 as 5
•  noin toukokuu -45 Minervankatu 11 b 11"