Hae tästä blogista

lauantai 19. joulukuuta 2015

elokuva ja musiikki

Aloin keräämään listaa omasta mielestä hyvästä elokuvamusiikista. Idea tuli oikeastaan Ennio Moriconen esiintymisestä Suomen mediassa. Taas kun katselin musapätkiä putkesta niin huomasin miten hienoa musiikkia elokuviin on aikojen kuluessa tullut. Parhaimmillan elävä kuva ja siihen istutettu musiikki ovat tuottamassa jotain enemmän yhdessä. Keräilenpä omia suosikkeja: (lista kasvaa)

Huuliharppukostajan viimeinen taistelu kuva palvelee musiikkia. Ihan täydellistä leffamusaa!

Hair elokuvan loppu myöskin Vanha sisäinen hippini tykkää!

Dragonheart theme muutama nuotti aivan paikallaan.

Woodstock Richie Havens ei ehkä elokuvamusiikkia mutta musiikkia elokuvassa. Aikoinaan nuorena miehenä sai karvat pystyyn ja kyllä vieläkin. Rock!

Blade Runner ekat neljä ja puoli minuuttia. Vaikuttavaa!

Kolme väriä: Sininen elokuvan päätös. Melkein liikaa...

lauantai 28. marraskuuta 2015

Tänään muistelin isää presidenttinä

Olin tänään joulukadun avajaisissa kotikunnassani Sipoossa. Osuin siinä leijonien eli paikallisen Lions clubin kojulle ja ostinkin saaristolaisleivän. Mieleeni nousi elävänä muisto lapsuudesta:

Isäni oli perustamassa Helsingin ydinkeskustaan vuonna  1957 , Lions Club Helsinki Sataa. Hänet valittiin myös klubin ensimmäiseksi presidentiksi.
Me lapset, isosiskoni Ritva ja minä olimme 8 ja 6 vuotiaita. Kun isä tuli kotiin taulun kanssa jossa hänet nimitettiin klubin presidentiksi, me lapset olimme kyllä ylpeitä!

Lähdimme kertomaan puistoon muille lapsille että : Meidän isä onkin presidentti?
Vastaanotto oli tyly: EI pidä paikkaansa , teidän isä ei ole Kekkonen.

Silloin lapset tiesivät että presidentiksi pääsee Kekkonen. Ja pitihän se paikkaansa aika pitkään.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Vitsi

Olen huono muistamaan vitsejä. Vanha kollega lähetti vitsin joka nauratti kotona:


perjantai 30. lokakuuta 2015

Mistä johtuu lukutaidottomuus köyhissä maissa?

Kuuntelin tänäänkin radiota, kuten monesti, radio Suomea. Siellä päivän kolumnisti puhui köyhien maiden huonosta koulutustilanteesta ja erityisesti lukutaidottomuudesta. Ja vielä varsinkin tyttöjen lukutaidottomuudesta.

Kolumnisti päätteli että heikko lukutaito johtuu siitä, että ei ole olemassa riittävästi päteviä opettajia.
Kaunis ajatus opettajien asemasta, mutta ei varmaan ihan tosi.

Lukemaan oppii helposti ilman opettajaakin, sehän on taito joka pitää oivaltaa itse. Ensimmäisen lukutaidon opettajat, lukkarit ja ketä niitä olikaan, olivat Suomessakin melko vaatimattomasti tai ei ollenkaan koulutettuja, mutta lukemaan opittiin kun käskettiin, jotenkin.

Tarkoitan sitä, että jos lukutaidolla tekee jotain, niin kyllä sen joku sitten opettaa. Alikehittyneissä maissa ei lukutaidosta ole aina suoraa hyötyä, joskus vanhempien mielestä jopa haittaa, koska maanviljeyn tarvitsemaa työvoimaa varmaan menetetään. Vasta kun syntyy hyviä työpaikkoja, joissa tarvitaan koulutusta, tulee koulutuksesta tarpeellista ja haluttua. Suomessakin vastustettiin koulujen perustamista monin paikoin vielä 1800-luvun lopulla juuri tästä syystä.

Toki, kehitysmaiden tilanne on eri ja monin paikoin varmasti halutaan saada oppia köyhyydestä ulospääsemiseksi.
Mutta jos köyhiinkin maihin saadaan luotua työtä, jossa oppia tarvitaan, niin varmasti koulutustaso nousee. Näin on käynyt Intiassa, Kiinassa ja muualla. Toimii varmasti toisinkin päin ei siinä mitään, mutta opettajien puute on seuraus jostain, ei kai niinkään syy.

Vanha opettaja miettii tämmöistäkin.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kyllä mutta ei minun tontilla

Yhteisöllisyys on nykyään haussa. kaikki ovat sitä mieltä että säästää pitää ja tehokkuutta on lisättävä, mutta.
Siitä ei saa olla henkilökohtaista haittaa, eikä työaikoja tai eläke-etuja voi muuttaa, varsinkaan jos muutokset koskevat itseä.


Suomi on edunvalvonnan  mallimaa. Edunvalvonta vaan ei tarkoita silloin Suomen yleisen edun valvontaa, vaan jonkun "oman" porukan etuja ajetaan, vaikka muiden kustannuksella. Ehkä jos asiat olisi tarpeeksi huonosti...

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vaalit ja ikäjakautuma

Vaalit on juhlittu ja kansa äänestänyt. Nyt oli kiinnostavat vaalit.

Itse vaalitoimitus kaipaa kyllä uutta tekniikkaa. Itse olin laskemassa ääniä eli lappusia vielä kello 23.
Ei ole oikein tätä aikaa.


Mutta, omasta iästä johtuen, olen seuraillut ehdokasasetelmia sillä silmällä. Tulevaisuus on nimittäin vanhojen ja sitä eivät useimmat puolueet ymmärrä vielä täysin. Oma porukkani Vihreät ei tee poikkeusta. Äänioikeutettujen kolmasosa on kohta yli 60 -vuotiaita. Ehdokasasettelussa kannattaa miettiä tätä:



lähde: Tilastokeskus

Kuvasta näkee että minkään puolueen ehdokasasetelma ei noudata väestörakennetta kovinkaan harmoonisesti. Voi olla että ei tarvitse, mutta äänestäjien vanheneminen jatkuu vielä hyvän aikaa, kun suuret ikäluokat vanhustuvat. Ja he äänestävät, mielellään kokemusta luulisin.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Mikä on taiteen tehtävä? Miekkailija-elokuvan mietteitä

Onpa tässä  blokissa ollut vähän asiaa. No on niin paljon asiallisempaa kirjoitettavaa, että tämmöinen oma tuntuu vähän no, itsekeskeiseltä.


Muistiinpanona kehun nyt kumminkin Klaus Härön Miekkailija- elokuvaa. Se on mielestäni erittäin hieno kannanotto ihmisyyden puolesta.  Elokuvan poliittinen ulottuvuus on meillä ollut kumman vaiettu. Kun katsoin leffaa välillä vihaisena ja välillä vain liikuttuneena , ajattelin taas että Venäjän ongelma on se että surutyötä entisestä ei ole tehty. Miten voi rakentaa uutta, kun vanhaa ei ole siivottu pois?
Elokuva näytti kouristavalla tavalla, että yhteiskunta voi olla epäinhimillinen, mutta yksilö voi silti tehdä humaaneja, inhimillisiä ratkaisuja. Toivoa siis täytyy olla. Vaikka leffa ei varmaan ole elokuvataiteellisesti niin kuin taiteellinen, se kertoo hienosti tärkeän tarinan. Elokuva taiteena voi palvella itseään suurempaa tavoitetta, sanoisin tässä.


Ja ekstra plussaa oli tunnistaa muutama paikka ja sai kuulla kaunista viron kieltä.


Miekkailija

tiistai 6. tammikuuta 2015

Lukukokemus Finlandia -palkitusta

Olen aloittanut Juhani Valtosen kirjaa Hei eivät tiedä mitä he tekevät. Ei pitäisi arvioida ennen kuin on lukenut kirjan kokonaan, mutta teen poikkeuksen, koska kirja on paksu ja on hauska todeta olenko lopuksi samaa mieltä.


teksti on kyllä sujuvaa, mutta. Tarina ei etene, samoja asioita kerrataan, on paljon  osoittelevaa ja hiukan opettavaista tekstiä. Ei siinä mitään, mutta kun kirjaa on hehkutettu hienoksi lukukokemukseksi. No, minulla on nykyään myös ennakkoluulo paksuihin romaaneihin. Vain äärettömän harva kirjailija on niin hyvä että pitää otteessaan satoja sivuja. Tiivistäminen olisi tässäkin ollut tarpeen. En myöskään tunnista sitä Suomea, jota kirjassa kuvataan. Aikamoista ruoskintaa kohtaa Helsingin yliopisto. Ei voi olla päättelemättä, että jotain on jäänyt hampaankoloon. Ei ehkä kannattaisi liimata omaa ristiretkeä tarinaan. Suomalaisuuden ja amerikkalaisuuden aika yksinkertaistava jatkuva vertailu ei oikein alun jälkeen innosta, kun se oikaisee niin monessa kohtaa. Hauskat hetkensä sinä kyllä on.


Nyt vasta vajaan parinsadan sivun jälkeen alkaa hahmottumaan varsinainen asia. Liian myöhään- ja se asia ei ole mitenkään uusi, johan Orwell kirjoitti siitä.


Mutta siis ihan ok kirja lukea. On kirjalle myös epäreilua, että sitä alkaa lukea kovin suurin odotuksin. Kumma vaan että minusta näitä ilmeisiä puutteita ei ole näkynyt niissä kritiikeissä joita olen lukenut... Ehkä pitää tutustua asiaan tarkemmin.