Joululomalla huomaa asioita. Esimerkiksi sen että FB on aika tyhjänpäiväinen...
Siinä käy niin että ensin on innoissaan: Jee, kaikki tutut ja kaverit on täällä! Siten niitä "kavereita" alkaa äkkiä olla niin paljon että verkostoa ei jaksa hoitaa. Vähitellen en jaksa seurata oikein ketään, vaan laitan itse jotain "Tänän satoi lunta"- tyypisiä latteuksia naamakirjaan. Ketä kiinnostaa?
Nyt vielä on sitenkin, että "kavereiten" joukossa on ihmisiä joille en halua jakaa elämääni ainakaan kovin paljon. Pitäsi rajoittaa ja tehdä ryhmiä ja kaikkee.
Lopulta tilini on ajautunut tilaan, jossa en voi laittaa mitään omasta elämästä tai omia ajatuksia paljonkaan, enkä jaksa seurata muiden kommentteja.
Luulen että en ole yksn. FB:in loistoaika voi olla jo ohi, jotain muuta tulossa?
Mun fc, ketä kiinnostaa?
Hae tästä blogista
tiistai 28. joulukuuta 2010
perjantai 17. joulukuuta 2010
Joulukortti
Tämän vuoden joulukortti syntyi pihalla. Betoniporsaat ja Foxi sopivat ihan hyvin yhteen. Varsinkin possut jaksoivat istua mallina tosi kärsivällisesti...
lauantai 4. joulukuuta 2010
Rakas Joululupukki
On vähitellen aika kirjoittaa pukille. Nykään on kätevää sekin, koska pukki kyllä seuraa kaikkien blogeja.
Jos nyt onnistun olemaan edelleen kiltti niin toivelista voisi olla:
Pullo hyvää portviiniä, vähän laadukkaita konvehteja ja jotain luettavaa, vaikka sarjis. Ja rauha maahan.
Jos nyt onnistun olemaan edelleen kiltti niin toivelista voisi olla:
Pullo hyvää portviiniä, vähän laadukkaita konvehteja ja jotain luettavaa, vaikka sarjis. Ja rauha maahan.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Ilmasto ja sen muutos
Katsotutin porukoille koulussa jällen Epämiellyttävä totuus-leffan. Se on kyllä hyvä. Puoli tuntia vähemmän voisi riitää koulussa, mutta silti. Jos näistä asioista ei koulussa opeteta, niin mistä?
Wikipedian tieto The Unconvinient truth -leffasta
Wikipedian tieto The Unconvinient truth -leffasta
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Jouluksi
No nyt on kyllä silmiin osunut jo kaksi ihan mastjuttua:
Valoa suoraan aivoihin: Valoa päähän
tai tosipoikien suosikki: Oma vakoilukone sensefly
Aika siistiä!
Valoa suoraan aivoihin: Valoa päähän
tai tosipoikien suosikki: Oma vakoilukone sensefly
Aika siistiä!
lauantai 13. marraskuuta 2010
Marraskuun ruusut
perjantai 12. marraskuuta 2010
Nuoret osaavat
Eilen oli A-studion mainontakeskustelu, jonka nuoret tekivät itse. Mahtava juttu!
Tämä ei ole mainos
Aihe on todella tärkeä. Mainonta ja markkinointi on muuttanut maailmaa lapsuudestani paljon. Olemme koko ajan ostokehoitusten ympäröimiä, ja lisää tulee.
Perinteinen mainonta ei ole ollut pitkään aikaan kaupallista tiedottamista, vaan tunteisiin vetoamista. Tunteella ne suurimmat ostokset päätetään...
Lisäksi on ilmestynyt kampanjoita, tuote-esittelyä ja tuotesijoitelua ja mitä kaikkea. On vaikeaa edes huomata koska olen manipuloitavana. Lasten yleinen kysynys retkillä on : "Koska pääsee ostelemaan?"
Ostelu on kivaa, se vetoaa keräily- ja selviytymisviettiimme.
Mainostaminen ja markkinointi on niitä jo itsestään selviä asioita, joita ei oikeastaan enää "voi" kritisoida. Mutta kaikkea pitää voida.
Minusta huonojen tuotteiden ja asioiden mainostaminen voitaisiin kieltää. Ja lapsille mainostaminen on kyllä aika riistoa.
Tämä ei ole mainos
Aihe on todella tärkeä. Mainonta ja markkinointi on muuttanut maailmaa lapsuudestani paljon. Olemme koko ajan ostokehoitusten ympäröimiä, ja lisää tulee.
Perinteinen mainonta ei ole ollut pitkään aikaan kaupallista tiedottamista, vaan tunteisiin vetoamista. Tunteella ne suurimmat ostokset päätetään...
Lisäksi on ilmestynyt kampanjoita, tuote-esittelyä ja tuotesijoitelua ja mitä kaikkea. On vaikeaa edes huomata koska olen manipuloitavana. Lasten yleinen kysynys retkillä on : "Koska pääsee ostelemaan?"
Ostelu on kivaa, se vetoaa keräily- ja selviytymisviettiimme.
Mainostaminen ja markkinointi on niitä jo itsestään selviä asioita, joita ei oikeastaan enää "voi" kritisoida. Mutta kaikkea pitää voida.
Minusta huonojen tuotteiden ja asioiden mainostaminen voitaisiin kieltää. Ja lapsille mainostaminen on kyllä aika riistoa.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Ollaan jo pitkällä
Sunnuntai. Huomaan että lokakuu meni, ihan kivuttomasti. Syksy on ollut ilmoiltaan hieno, se auttaa. Viimeinen työvuoteni etenee kuin juna, kuten ne 33 edellistäkin. Luokan kanssa on ollut oikein kivaa, selvää juhlaporukkaa!
http://www.sipoonoay.fi/ Lyhyt puheenjohtaja"kauteni" lähestyy myös loppuaan. Opettajan ammatin identiteetti on edelleen vahva. Toivon että identiteetin ammatillinen sisältö omaksutaan lähivuosina uudella tavalla, vastaamaan kiihkeästi muuttuvan maailman tarpeita.
Sohvaperunakausi Lisan ja Foxin kanssa alkaa pian olla kuumimmillaan. Uudesta puuvajasta
ei ole vielä haettu takkapuita, mutta se on ajankysymys. Kyllä tässäkin vuodenajassa on hyviä puolia.
Olen myös aloittanut d-vitamiinin syönnin.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Suuri homokeskustelu
Toimittajien juoni oli toimiva. Saatiin aikaan suuri keskustelu siitä onko uskonnolla ja seksuaalisella suuntautuneisuudella jotain arvokärhämää ja onko "se" syntiä. Esko Valtaoja sanoi kyllä hyvin että ajatteleva ihminen on tämän keskustelun käynyt jo ajat sitten.
Raamattuun vetoaminen Jumalan sanana on kovin ongelmallista. Onko edes mahdolista lukea yhtäkään sivua siitä niin, etteikö kaksi sattumanvaraista lukijaa tulkitsisisi lukemaansa eri tavoin? Ongelma on myös se, että ei vaan ymmärretä tai tunneta historiallisia kerrostumia, kielen muuttumista ja käännösten vaikeutta. Eikä omatunto ja rakauden vaatimus paina mitään? Minusta kristinusko ei ole lakiuskonto, lähes päinvastoin. Osa ihmisistä vaan kaipaa lakeja, niin ei sitten tarvitse itse ottaa vastuuta.
Raamattuun vetoaminen Jumalan sanana on kovin ongelmallista. Onko edes mahdolista lukea yhtäkään sivua siitä niin, etteikö kaksi sattumanvaraista lukijaa tulkitsisisi lukemaansa eri tavoin? Ongelma on myös se, että ei vaan ymmärretä tai tunneta historiallisia kerrostumia, kielen muuttumista ja käännösten vaikeutta. Eikä omatunto ja rakauden vaatimus paina mitään? Minusta kristinusko ei ole lakiuskonto, lähes päinvastoin. Osa ihmisistä vaan kaipaa lakeja, niin ei sitten tarvitse itse ottaa vastuuta.
torstai 14. lokakuuta 2010
Ylösnousemus
Pitkästä aikaa hyvä uutinen oli hyvä uutinen. Feniks toi miehet Chilessä maan pinnalle ja me kaikki mukana seuraavat saimme myös iloita uudesta elämästä.
Miltähän se tuntuu? Ja osaako sitten arvostaa elämää paremmin kuin enne? Ihmisen käsitys oman elämän laadusta rakentuu omista tunteista. Kumma kyllä se mitä menettää tai voi menettää, on aina arvokkaampaa kuin ennen.
Uskon että pelastuneet kokevat elämänsä merkitykselliseksi tapahtumien jälkeen. Ehkä me katsojat voimme jakaa vähän sitä tunnetta.
Miltähän se tuntuu? Ja osaako sitten arvostaa elämää paremmin kuin enne? Ihmisen käsitys oman elämän laadusta rakentuu omista tunteista. Kumma kyllä se mitä menettää tai voi menettää, on aina arvokkaampaa kuin ennen.
Uskon että pelastuneet kokevat elämänsä merkitykselliseksi tapahtumien jälkeen. Ehkä me katsojat voimme jakaa vähän sitä tunnetta.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Kitara soi
Syyslomanen. On juuri se aika vuodesta että on kiva kuunnella kitarasankareita. Viime aikoina olen kuunnelut taas Jose Felicianoa. Häneen törmäsin jo 60-luvulla. En tiedä onko se sokeuden aiheuttamaa, mutta on lahjakas mies. Välillä on joutunut aka pönttöihin tuotantoihin, mutta työmiehen aseneteella niistäkin on selvinnyt. Tykkän tuosta intensiteetistä ja kyvystä heittäytyä.
http://www.youtube.com/watch?v=MgIC6KOFySk Tuossa nuorena, jolloin piti soittaa nopeasti!
Tässä uudempi, juurensa löytänyt Jose.
http://www.youtube.com/watch?v=U7josp99KTw&feature=related
ja silleen
http://www.youtube.com/watch?v=MgIC6KOFySk Tuossa nuorena, jolloin piti soittaa nopeasti!
Tässä uudempi, juurensa löytänyt Jose.
http://www.youtube.com/watch?v=U7josp99KTw&feature=related
ja silleen
perjantai 8. lokakuuta 2010
torstai 30. syyskuuta 2010
Äidillä ei ole kotia eli ne 200
Tyhjensin äidin uuden asunnon, jossa hän ehti olla neljä päivää. Äidin "koti" on nyt vanhusten palvelukeskuksessa, joka vaikuttaa siltä että sieltä lähdetään jalat edellä.
Kun aika tarkalleen vuosi sitten äiti kaatui ensimmäisen kerran, hän oli yksin kotona asuva ihminen, jonka Parkinsonin tauti oli jäänyt huomaamatta ja lääkitsemättä. Nyt on takana vuosi sairaaloissa ja viimeisin kaatuminen sairaalassa oli viedä hengen päävamman vuoksi. Omin voimin äiti ei enää sängystä nouse, vaikka ihmeellisesti on toipunut. Saa sanottua muutaman sanan.
Oma lukunsa on valelääkäri Esa Laiho, joka ei suostunut tapaamaan meitä omaisia, ja lähetti äidin kotiin ilman diagnoosia. Vaikka hän ei tästä jäänyt kiinni valituksestamme huolimatta, on hänellä iso vastuu tapahtumista.
Kaiken koetun jälkeen oma vanheneminen pelottaa. Ei ole ollenkaan varmaa että vanhus saa hoitoa, jota tarvitsee. Paljon ystävällisiä ja työhönsä paineutuneita ammattilaisia olen tavannut. Lääkäreissä ja heidän ohjeissaan lienee jotain vikaa.
Äitikin olisi haluttu laittaa kotiin! Äiti kuului niihin Helsingin 200 vanhukseen jotka ovat sairaaloissa odottamassa sopivaa paikkaa. Paula Risikko oli sitä mieltä että muutamia päiviä on jouduttu Helsingissä odottamaan. No huhtikuusta syyskuuhun!
Vaikka yritetään varmasti toimia oikein, niin suureen organisaatioon jää aukkoja, joihin ei ole hyvä pudota. Äidillä kävi kyllä oikein huono onni.
Kun aika tarkalleen vuosi sitten äiti kaatui ensimmäisen kerran, hän oli yksin kotona asuva ihminen, jonka Parkinsonin tauti oli jäänyt huomaamatta ja lääkitsemättä. Nyt on takana vuosi sairaaloissa ja viimeisin kaatuminen sairaalassa oli viedä hengen päävamman vuoksi. Omin voimin äiti ei enää sängystä nouse, vaikka ihmeellisesti on toipunut. Saa sanottua muutaman sanan.
Oma lukunsa on valelääkäri Esa Laiho, joka ei suostunut tapaamaan meitä omaisia, ja lähetti äidin kotiin ilman diagnoosia. Vaikka hän ei tästä jäänyt kiinni valituksestamme huolimatta, on hänellä iso vastuu tapahtumista.
Kaiken koetun jälkeen oma vanheneminen pelottaa. Ei ole ollenkaan varmaa että vanhus saa hoitoa, jota tarvitsee. Paljon ystävällisiä ja työhönsä paineutuneita ammattilaisia olen tavannut. Lääkäreissä ja heidän ohjeissaan lienee jotain vikaa.
Äitikin olisi haluttu laittaa kotiin! Äiti kuului niihin Helsingin 200 vanhukseen jotka ovat sairaaloissa odottamassa sopivaa paikkaa. Paula Risikko oli sitä mieltä että muutamia päiviä on jouduttu Helsingissä odottamaan. No huhtikuusta syyskuuhun!
Vaikka yritetään varmasti toimia oikein, niin suureen organisaatioon jää aukkoja, joihin ei ole hyvä pudota. Äidillä kävi kyllä oikein huono onni.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Muistan Mauno Kuusistoa
Muistan helsinkiläisen (Kinopalatsi?) elokuvateatterin jännittävän pimeyden. Äidin kanssa olimme katsomassa elokuvaa Kertokaa se hänelle.
Olin varmaan 7 tai 8 vuotta vanha. Kun Mauno siten lopussa avasi äänensä ja lauloi pakahdutavasti elokuvan tunnuslaulun, niin kurkkua kurista ja tunnekuohu tuntui vatsassa asti. Kun tultiin ulos kysyi äidiltä elokuvasta herkeämättä. Miksi setä lauloi? Loppuiko se hyvin?
http://www.youtube.com/watch?v=nOs6RgPRFN4&feature=related
Olin varmaan 7 tai 8 vuotta vanha. Kun Mauno siten lopussa avasi äänensä ja lauloi pakahdutavasti elokuvan tunnuslaulun, niin kurkkua kurista ja tunnekuohu tuntui vatsassa asti. Kun tultiin ulos kysyi äidiltä elokuvasta herkeämättä. Miksi setä lauloi? Loppuiko se hyvin?
Se oli varmaankin ensimmäinen elokuvan ja musiikin aiheuttama voimakas tunnekokemus. Se on helppo palauttaa mieliin edelleen. Mauno Kuusisto oli minusta synnynnäisen lahjakas. Hänen äänensä virtasi luonnollisena ja pakottomasti. Intensiteettiä oli aina huimasti. Ihanaa on edelleen kuunnella hänen ääntään, se tekee sielulle hyvää.
Kiitos musiikistasi Mauno!
lauantai 11. syyskuuta 2010
Helsingin hoito
Äiti ei sitten vieä kuollutkaan. Sitkeää vaasalaista geeniperintöä. Ei silti hyvältä näytä.
Juuri oli Hesarissa että Helsinki ei enää vähennä vanhusten laitospaikkoja... Ja Paula Kokkonen tiesi sanoa että jonot eivät ole muodustuneet kohtuuttomiksi. Muutaman päivän odotus ei kuulemma haittaa. Äiti odotti neljä kuukautta. Sellainen makuu sairaalassa vailla muuta virikettä kuin ruokailu ja vessassa käynti tekee kenet tahansa heikkokuntoiseksi.
Äiti kuuluu siis edelleen niihin 200 jotka ovat sairaalassa kun Helsinki on säästätnyt vanhusten hoitopaikoista. Kuinka siitä voidaan säästää? Veroistahan se maksetaan. Kaikki vanhukset ovat meidän hoidossamme- ja useimmista meistä tulee vanhuksia.
Ei muuta kun veroja maksamaan! Muutenhan yhteiskuntamme muuttuu aivan kamalan kylmäksi taloudellisen kasvun pajatsoksi.
Juuri oli Hesarissa että Helsinki ei enää vähennä vanhusten laitospaikkoja... Ja Paula Kokkonen tiesi sanoa että jonot eivät ole muodustuneet kohtuuttomiksi. Muutaman päivän odotus ei kuulemma haittaa. Äiti odotti neljä kuukautta. Sellainen makuu sairaalassa vailla muuta virikettä kuin ruokailu ja vessassa käynti tekee kenet tahansa heikkokuntoiseksi.
Äiti kuuluu siis edelleen niihin 200 jotka ovat sairaalassa kun Helsinki on säästätnyt vanhusten hoitopaikoista. Kuinka siitä voidaan säästää? Veroistahan se maksetaan. Kaikki vanhukset ovat meidän hoidossamme- ja useimmista meistä tulee vanhuksia.
Ei muuta kun veroja maksamaan! Muutenhan yhteiskuntamme muuttuu aivan kamalan kylmäksi taloudellisen kasvun pajatsoksi.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Äiti ja hoito
Viime syksynä äiti kaatui ja satutti olkapäänsä. Parin päivän päästä hän putosi yöllä sängystä eikä päässyt ylös ennenkuin tulin aamulla katsomaan. Sairaalassa todettiin solisluun murtuneen. Ei leikattu. Jo isän kuoleman jälkeen äidin puhe oli hidastunut ja liikkuminen vaikeutunut. Terveyskeskuslääkäri arvioi tämän johtuvan väsymyksestä. Ei tutkittu tarkemmin.
No solisluun ja muiden ruhjeiden annettin parantua ja äiti sirrettiin Kustaankartanoon kuntoutukseen. Lääkäri ei suostunut tapaamaan, eikä meillä ollut oikein tietoa äidin tulevaisuudesta. Meistä lapsista tuntui, että äiti ei enää millään pärjää kotona. Helsingin kaupungin hoitokoneisto oli toista mieltä. Vastustuksestamme huolimatta äitiä alettiin kuntouttamaan kotiin. Tasapaino oli hyvin horjuvaa ja kävely vaikeaa.Kädet eivät toimineet. Äiti "pääsi" sitten uuteen asuntoonsa neljäksi päiväksi. Esperi kävi nostamassa äidin pystyyn kahteen otteeseen kunnes äiti kaatui niin että lonkka murtui. Edessä oli leikkaus ja kuntoutus, nyt Laakson sairaalassa. Täällä oli tähtäimenä jälleen kotiin laitto.
Olimme ihan kauhuissamme.Tilasimme Mehiläisestä ajan geriatrian professori Raimo Sulkavalta, joka diagnostisoi äidille Parkinsonin taudin ja määräsi lääkityksen. Laaksossa kanta muuttui ja äiti laitettiin vanhainkotijonoon. Valitimme myös Kuntokartanon lääkäristä että äitiä ei oltu hoidetu asianmukaisesti. Hän valehteli vastauksessaan että tarjosi tapaamista ja oli havainnut äidin taudin. Kellekkään ei vain kerrottu....
Vanhainkotijonoa riitti yli neljä kuukautta. Äidin fysioterapia loppui koska lonkka parani. Tautinsa takia olisi äiti tarvinnut liikuntaa joka päivä. Sairaalassa makaaminen ilman ohjelmaa on 88-vuotiaalle rappeuttavaa.
Viime viikolla kuulimme viimein että äiti on saamassa paikan ja tilasin vielä äidille geriatrisen fysioterapeutin.
La-su välisenä yönä äiti oli kaatunut pahasti "kun hoitaja käänsi hetkeksi selkänsä". Seurauksena vakava aivoverenvuoto. Nyt odotamme äidin kuolemaa.
Tarjolla oleva hoitoketju ei vastannut äidin tarpeisiin. Entiselle omaishoitajalle ja järjissään olevalle vanhukselle olisi suonut enemmän onnea ja varsinkin vastaantulevia hoitomuotoja.
Se miten yhteiskunta arvottaa heikompivoimaisten hoidon, kertoo sivistyksen laadusta ja tasosta. Jos vanhuksia ei haluta vanhainkoteihin, niin seurauksena monilla elinikä lyhenee ja elämänlaatu huononee rajusti.
Onko näin tarkoituskin?
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Tuntuu vähän syksyltä
Viimeinen lukuvuosi, juhlavuosi, on käynnistynyt hyvin. varsinkin kun tuo viisaudenhampaan poiston jäkeinen tulehdus hellitti...
Leirikoulussa oltiin Lahemaan kansallispuistossa. Kaikille voi suositella aluetta.
Ennakkoluulojen kaataminen on eräitä hauskimpia asioita!
Kesä on ollut ajojen kannalta aivan mahtava. Vielä varmaan tulee niitä päiviä.
Leirikoulussa oltiin Lahemaan kansallispuistossa. Kaikille voi suositella aluetta.
Ennakkoluulojen kaataminen on eräitä hauskimpia asioita!
Kesä on ollut ajojen kannalta aivan mahtava. Vielä varmaan tulee niitä päiviä.
torstai 26. elokuuta 2010
Viimeinen vuosi
Minua pyydettii´n pitämään Luokanopettaja-lehteen kolumnisarjaa vimeisestä työvuodesta. Osa 1 lähti näin:
Viimeinen lukuvuosi
Osa 1 laskeutuminen
Olin joskus 80-luvun lopussa useilla opettajien seikkailukoulutuspäivillä. Ensi kertaa ilmoittautuessani vähän pelotti, että olen varmaan liian vanha. Arvelin koulutukseen osallistuvien olevan enimmäkseen sporttisia nuoria miesopettajia. Mutta meitä olikin muistaakseni kolme nelikymppistä miestä ja loput keski-ikäisiä ja eläkeikää lähestyviä naisia! Hämmästyin kovasti.
Olen pelännyt korkeita paikkoja. Koulutuspäivillä tuli sitten sekin hetki, että lähdimme tutustumaan jyrkänteeltä laskeutumiseen. Pelotti ja arvelutti, onkohan tässä järkeä? Kun me kolme miestä sovittelimme pitkään ja hartaasti kiipeilyliivejä, niin joukkomme vanhin, viimeistä vuottaan töissä oleva naisopettaja ilmoitti olevansa valmis laskeutumaan ensimmäisenä. Hän nauroi iloisesti: - Minähän olen jo mummo ja viimeistä vuotta töissä, ei tässä ole mitään menetettävää, nyt voi nauttia kaikesta.
Laskeuduin viimeisten joukossa. Hiukan huterin polvin asetuin jyrkänteen reunalla. Mainio ohjaajamme antoi hyvän neuvon: - Älä katso alas, katso eteenpäin tai ylös. Määränpääsi lähestyy joka askeleella. Muista nauttia!
Näin tein ja halusin heti uudestaan. Ei pelottanut läheskään niin paljon.
Tämä kokemus on ollut vahvasti mielessäni, kun olen aloittanut viimeisen lukuvuoteni luokanopettajana. Samat ohjeet pätevät nytkin. Sen viimeistä vuottaan tekevän kollegan asenne on tullut hyvin ymmärrettäväksi.
Aloitin valmistuttuani työt Sipoossa vuonna 1977 silloisella tarkkailuluokalla. Parin vuoden päästä siirryin luokanopettajan virkaan ja jätin suunnitelmat opiskella erityisopettajaksi. Omia luokkia on nyt ollut kymmenen. Sipoossa on ollut oikein mukavaa, enkä ole tuntenut tarvetta vaihtaa työnantajaa. Pitkä kausi oman kunnan valtuustossa on antanut laajan näkökulman oman kunnan palvelurakenteeseen. Se on myös auttanut näkemään oman roolini kunnan koululaitoksessa. Mittakaava on ollut minusta hyvä.
Aika, se on outoa. Kun valmistuin ei tuntunut edes mahdolliselta ajatella eläkkeelle lähtöä. Olin monia vuosia nuorin opettaja talossa ja on ollut hämmentävää tajuta, että niin ei enää ole. Vielä neljä vuotta sitten ajattelin että tässähän on monta vuotta edessä. Sitten olikin kaksi ja nyt yksi. Hämmentävää, aika pelottavaa ja jännittävää. Eläkkeellekin tulee näköjään laskeutua. On katsottava eteenpäin ja otettava askelia, määränpää lähestyy ihan itsestään. Tärkeää on nauttia matkasta.
Mitä se nauttiminen voisi kohdallani olla. Olen nimennyt viimeisen työvuoteni juhlavuodekseni. Jos jotain aikoo tehdä vielä paremmin, niin nyt on aika. Minulla on myös oikeus nauttia jokaisesta työpäivästä, juhlia niitä. Minun kohdallani tämä tarkoittaa, että en varmasti murehdi jokaista pikkuseikkaa. Työmme parasta antia on vuorovaikutus oppilaiden kanssa. Siihen varaan nyt erityisesti aikaa.
Yksin on hankala juhlia. Tarvitsen viimeisen työvuoteni juhlintaan työtovereita ja oppilaita.
Yhteisöllisyys on lempilapseni. Siitä kouluihin syntyy turvallinen ja innostava oppiva yhteisö. Yhteisöllisyyden kehittämisessä ei olla koskaan valmiita, koska yhteisöt elävät, muuttuvat. Enpä minäkään ole opettajana valmis. Varmasti voin oppia juhlavuotenanikin jotain.
Viimeinen lukuvuosi
Osa 1 laskeutuminen
Olin joskus 80-luvun lopussa useilla opettajien seikkailukoulutuspäivillä. Ensi kertaa ilmoittautuessani vähän pelotti, että olen varmaan liian vanha. Arvelin koulutukseen osallistuvien olevan enimmäkseen sporttisia nuoria miesopettajia. Mutta meitä olikin muistaakseni kolme nelikymppistä miestä ja loput keski-ikäisiä ja eläkeikää lähestyviä naisia! Hämmästyin kovasti.
Olen pelännyt korkeita paikkoja. Koulutuspäivillä tuli sitten sekin hetki, että lähdimme tutustumaan jyrkänteeltä laskeutumiseen. Pelotti ja arvelutti, onkohan tässä järkeä? Kun me kolme miestä sovittelimme pitkään ja hartaasti kiipeilyliivejä, niin joukkomme vanhin, viimeistä vuottaan töissä oleva naisopettaja ilmoitti olevansa valmis laskeutumaan ensimmäisenä. Hän nauroi iloisesti: - Minähän olen jo mummo ja viimeistä vuotta töissä, ei tässä ole mitään menetettävää, nyt voi nauttia kaikesta.
Laskeuduin viimeisten joukossa. Hiukan huterin polvin asetuin jyrkänteen reunalla. Mainio ohjaajamme antoi hyvän neuvon: - Älä katso alas, katso eteenpäin tai ylös. Määränpääsi lähestyy joka askeleella. Muista nauttia!
Näin tein ja halusin heti uudestaan. Ei pelottanut läheskään niin paljon.
Tämä kokemus on ollut vahvasti mielessäni, kun olen aloittanut viimeisen lukuvuoteni luokanopettajana. Samat ohjeet pätevät nytkin. Sen viimeistä vuottaan tekevän kollegan asenne on tullut hyvin ymmärrettäväksi.
Aloitin valmistuttuani työt Sipoossa vuonna 1977 silloisella tarkkailuluokalla. Parin vuoden päästä siirryin luokanopettajan virkaan ja jätin suunnitelmat opiskella erityisopettajaksi. Omia luokkia on nyt ollut kymmenen. Sipoossa on ollut oikein mukavaa, enkä ole tuntenut tarvetta vaihtaa työnantajaa. Pitkä kausi oman kunnan valtuustossa on antanut laajan näkökulman oman kunnan palvelurakenteeseen. Se on myös auttanut näkemään oman roolini kunnan koululaitoksessa. Mittakaava on ollut minusta hyvä.
Aika, se on outoa. Kun valmistuin ei tuntunut edes mahdolliselta ajatella eläkkeelle lähtöä. Olin monia vuosia nuorin opettaja talossa ja on ollut hämmentävää tajuta, että niin ei enää ole. Vielä neljä vuotta sitten ajattelin että tässähän on monta vuotta edessä. Sitten olikin kaksi ja nyt yksi. Hämmentävää, aika pelottavaa ja jännittävää. Eläkkeellekin tulee näköjään laskeutua. On katsottava eteenpäin ja otettava askelia, määränpää lähestyy ihan itsestään. Tärkeää on nauttia matkasta.
Mitä se nauttiminen voisi kohdallani olla. Olen nimennyt viimeisen työvuoteni juhlavuodekseni. Jos jotain aikoo tehdä vielä paremmin, niin nyt on aika. Minulla on myös oikeus nauttia jokaisesta työpäivästä, juhlia niitä. Minun kohdallani tämä tarkoittaa, että en varmasti murehdi jokaista pikkuseikkaa. Työmme parasta antia on vuorovaikutus oppilaiden kanssa. Siihen varaan nyt erityisesti aikaa.
Yksin on hankala juhlia. Tarvitsen viimeisen työvuoteni juhlintaan työtovereita ja oppilaita.
Yhteisöllisyys on lempilapseni. Siitä kouluihin syntyy turvallinen ja innostava oppiva yhteisö. Yhteisöllisyyden kehittämisessä ei olla koskaan valmiita, koska yhteisöt elävät, muuttuvat. Enpä minäkään ole opettajana valmis. Varmasti voin oppia juhlavuotenanikin jotain.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
kesäfiiliksiä
Kesällä on myös käyty konserteissa:
http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y&feature=related No tää nyt vaan on kesän rakkauslaulu...
http://www.youtube.com/watch?v=zZgzu15PByk Totoa Porissa...No pakko myöntää että esim. tää oli hyvä. Tässä versio täydessä iskussa.
http://www.youtube.com/watch?v=IfeJQWPC9mI&feature=channel
Melodyb Gardot oli - no ihmeellinen.
http://www.youtube.com/watch?v=0La0tRzeza4
kalkkijazzissa kotomaaperällä tämä oli kaunista.
http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y&feature=related No tää nyt vaan on kesän rakkauslaulu...
http://www.youtube.com/watch?v=zZgzu15PByk Totoa Porissa...No pakko myöntää että esim. tää oli hyvä. Tässä versio täydessä iskussa.
http://www.youtube.com/watch?v=IfeJQWPC9mI&feature=channel
Melodyb Gardot oli - no ihmeellinen.
http://www.youtube.com/watch?v=0La0tRzeza4
kalkkijazzissa kotomaaperällä tämä oli kaunista.
lauantai 7. elokuuta 2010
Paras kurssi
Opekurssini 1974-77 tapasi jälleen. Lämmin ja avoin ystävyys leijui jälleen yllämme Tuusulan Onnelassa. Joku sanoi lähtiessä että tää porukka on ihana kun voi tulla oman itsenään. Usein käy niin , että kun harvoin nähdään pitää todistella pärjäämistään. Luulen että porukassamme ei ole sellaista arvoa.
Kuulin myös ensi kertaa teorian että rehtorimme , professori Martti Ruutu vaikutti paljon valintoihin. Olimme hänen viimeinen operyhmänsä. Ehkäpäs arvostettu Martti valitsikin oikein valiojoukon...
Kiitos Paras kurssi!
Kuulin myös ensi kertaa teorian että rehtorimme , professori Martti Ruutu vaikutti paljon valintoihin. Olimme hänen viimeinen operyhmänsä. Ehkäpäs arvostettu Martti valitsikin oikein valiojoukon...
Kiitos Paras kurssi!
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Kalevi Haapaniemi
Taitaa olla jo mustat laatat.
Toisessa kuvassa minä pullaposkena ja isä.
Kolmannessa alakuvassa löydän mielestäni
isän sielunmaisemaa, siten kun sen ymmärrän.
Isän muistokirjoitus Hesarissa:
Isän muistokirjoitus Hesarissa:
Koko elämä Suomen hyväksi.
Tehtaanjohtaja Kalevi Haapaniemi kuoli Helsingissä 31.7.2008 Laakson sairaalassa. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Töysässä 13.9.1921. Haapaniemen elämää leimasi sitoutuminen maamme rakentamiseen. Hänen lapsuudessaan yritteliäs ähtäriläinen perhe asui usealla paikkakunnalla.. Mikkelin ja etenkin Riihimäen varuskunnasta tuli nuoruuden kasvupaikka perheen isän valitessa uran armeijassa. Lukiolaispoika, vartionjohtaja ja oppilaskunnan aktiivi tunsi tarvetta auttaa maata välirauhan vaikeissa vaiheissa. Haapaniemi ilmoittautui hiljaisuudessa koottuun joukkoon, joka lähetettiin Saksaan koulutettavaksi uuden sodan varalle. Hänestä tuli yksi n.1400:sta miehestä jotka joutivat olemaan ”panttina” Saksan ase ja muun avun vakuutena vaikeassa poliittisessa tilanteessa. SS-Wiking divisioonassa muodostettiin suomalaisista pataljoona, joka kulki pitkän ja vaikean sotaretken aina Ukrainaan Kaukasus-vuorelle. Patajoona menetykset olivat raskaat. Kun joukot lopulta Mannerheimin avulla saatiin Suomeen, suuri osa miehistä koulutettiin upseereiksi, kuten Haapaniemikin. Hän ehti osallistua panssariupseerina moniin taisteluihin jatkosodassa ja komennettin vielä Lapin sotaankin. Sodan jälkeen haaveet opiskelusta ja opettajan urasta saivat jäädä. Perheen perustamisen myötä oli päästävä työelämään. SOK:sta tuli Haapaniemen koko työuran työnantaja. Ahkera ja organisointikykyinen työntutkijaharjottelija eteni apulaisjohtajasta johtajaksi Helsingin vaatetustehtaalla. Haapaniemi osallistui mm. suomalaisen naisen standardimittojen luomiseen vaateteollisuuden tarpeisiin sekä kuluttajasuojan kehittämiseen vaatetusteollisuuden valitustoimikunnassa. Hän jakoi myös televisiossa useana vuotena Miss Suomelle pokaalin ja työllisti tehtaansa tuotannon esitelyssä monia missejämme. Monipuolinen järjestötyo ja etenkin työ veteraanien hyväksi jatkui eläkeiässä. Hän muisteli mielellään veteraanityönsä eräänä kohokohtana takaoven kautta Veljesapu ry:lle järjestettyä audienssia presidentti Kekkosen luona. Tämän jälkeen myös ”unohdetut” Saksassa sotineet saivat sotaveteraani- ja sotainvalidistatuksen Suomessa. HS
Muisteluja liikunnan parista
Kävin vanhalla koululla. Muistin äkkiä että liikuntavarusteet ovat olleet vuoden opettajien pukkarissa. Liikunnanopettajan urani loppui kun uudella yhtenäiskoulullamme on liikunnanope. Ihan ok.
Minulla oli varmaan hyvät lähtökohdat koululaisliikunnan opettamiseen koska en pitänyt koulussa likunnasta kuin hetkittäin. Sain olla se puolustaja jonka ei tarvitse tehdä mitään. Ja kaikki se jonottaminen... Koripallo ja omaehtoinen hölkkäharrastus sitten innostivat.
Kävin kyllä kursseja tiiviisti: yleiurheilu, palloilu, telinevoimistelu, näiden ohjaajien kurssit käytiin Kisakalliossa ja Otaniemessä ja missä kaikkee. Mutta etenkin se Sirkusharraste nappasi todella. Kerhója pidettiin Erjan kanssa yli kymmenen vuotta ja jotain opittiin itsekin.
Mutta joo, Joka vuosi on ollut viikossa vähintään 6 tuntia liikuntaa, enimmillään yli 10. Otetaan keskiarvo 8. Silloin on vuodessa noin 300 liikuntatuntia pidetty. 32 vuotta ja kertaa 300... No se tekee noin 9600 liikuntatuntia. Toivottavasti mahdollisimman monella on ollut mahdollisimman usein kivoja hetkiä liikunnan parissa, omilla ehdoilla.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Poisheiton ihanuus
lauantai 24. heinäkuuta 2010
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Lomareissu
Käytiin taas Muoniossa.
Lapissa on erilaista.
Mutta kyllä muukin Suomi on hieno. Länsirannikko, lakeudet, Laihian kaupat, Raippaluodon ahvenet, Yli-Mäyryn lasiveistokset, Särkitunturi, vanha kunnon soratie, Kainuun hiljaiset tiet, Järvi-Suomen vaihteleva luonto. Kyllä nähtiin paljon.
Suomessa on hienoa vaihtuvat maisematyypit. Varsinkin kun poikkeaa vähän niille vanhoille teille niin näkee paljon.
Ilmastointi on hyvä varuste autossa.
perjantai 2. heinäkuuta 2010
barokki ja jalkapallo
Tämä (paitsimelodia ja viimeinen ominaisuus) on mukana myös mm-jalkapallossa parhaimmillaan. Aika monta peliä vaan piti odottaa että päästiin loistopeleihin.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Juhannus on slow-ilmiö
Tänään Juhannuksena en ajatellut tehdä mitään. Tällä kai tarkoitetaan että ulospäin mitattavia suoritteita ei juurikaan synny.
On aika hauskaa että meidän kiihkeän kesän kohokohtia on juhannus, jota mennään viettämään johonkin luonnonrauhaan eli paikkaan jossa tapahtuu vähän...
Me olemme siis keksineet slow-kulttuurin jo ennen sen keksimistä.
On aika hauskaa että meidän kiihkeän kesän kohokohtia on juhannus, jota mennään viettämään johonkin luonnonrauhaan eli paikkaan jossa tapahtuu vähän...
Me olemme siis keksineet slow-kulttuurin jo ennen sen keksimistä.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Mies, nainen ja evoluutio
Naisen ja miehen roolit ja evoluutio
Evoluutio, tuo Darwinin keksintö vaikuttaa varmaan meihin ihan arjessa. Ajattelen miehen ja naisen rooleja. Evoluutiossa nainen on tarkkaillut miehen suorituksia ja valinut kumppanin sen perusteella (vrt. vaikka metsot soitimella. Pystyykö hän hankkimaan ravintoa, puolustamaan perhettään ja reviiriään? Tästä on syntynyt erilaiset kisailut ja urheilut. Miehillä on täten aika sisäsyntyinen tarve kilpailla että saadaan statusta naisten silmissä. Naisen on pitänyt päätellä miehen suorituksesta onko hänellä hyvät geenit eloonjäämisen kannalta.
Mies taas on tarkkaillut naisen fyysistä olemusta synnytyksen (lantio) ja imetyksen (rinnat) kannalta. Kriteerit parhaiten toteuttaneet ovat saaneet toisensa. Ah sitä lempeä!
Ei tarvitse olla ruudinkeksijä havaitakseen että samat kivikautiset nais- ja miesihanteet ovat ihan voimissaan meidänkin maailmassa. Monen naisen mielestä hyväkroppainen ja menestyvä mies on seksikäs ja haluttava. Useat miehet katsovat naisen ulkonäön tärkeäksi. En usko että anorektikon laihat naismallit ovat miehen keksintö vaan naisten pyrkimys murtautua synnyttäjän roolista.
Meillä miehillä on vaan kaupunkimaisissa oloissa ongelma suoriutumisen näyttöpaikoista. Jos ei urheile, täytyykö suoritusnäytöt antaa vaikka kotitöissä, jotka ovat naisen vahva alue? Työssä näyttöä on vaikea antaa, koska nainen ei normaalisti ole paikalla. No, työpaikkaromanssit ovat aika tavallisia... Ja mikä yleensä on nyt näyttö joka tekee haluttavaksi? Siinäpä maailma lienee muutoksessa. Näytöt eivät perustune enää niin paljon fyysisiin voimiin vaan muunlaiseen menestykseen. Onneksi on yhä enemmän mahdollista myös se että ihmiset voivat ihastua toisissaan joka täydentäviin tai tuttuihin persoonallisuuksien piirteisiin. Varmaan pitäisi opettaa jo koulussa miten kumppani kannattaa nykyään valita? Jos entinen vaistomainen valinta ei pelaa, niin sen tulisi olla tietoista. Mutta miten sitten kävisi rakkauden?
Evoluutio, tuo Darwinin keksintö vaikuttaa varmaan meihin ihan arjessa. Ajattelen miehen ja naisen rooleja. Evoluutiossa nainen on tarkkaillut miehen suorituksia ja valinut kumppanin sen perusteella (vrt. vaikka metsot soitimella. Pystyykö hän hankkimaan ravintoa, puolustamaan perhettään ja reviiriään? Tästä on syntynyt erilaiset kisailut ja urheilut. Miehillä on täten aika sisäsyntyinen tarve kilpailla että saadaan statusta naisten silmissä. Naisen on pitänyt päätellä miehen suorituksesta onko hänellä hyvät geenit eloonjäämisen kannalta.
Mies taas on tarkkaillut naisen fyysistä olemusta synnytyksen (lantio) ja imetyksen (rinnat) kannalta. Kriteerit parhaiten toteuttaneet ovat saaneet toisensa. Ah sitä lempeä!
Ei tarvitse olla ruudinkeksijä havaitakseen että samat kivikautiset nais- ja miesihanteet ovat ihan voimissaan meidänkin maailmassa. Monen naisen mielestä hyväkroppainen ja menestyvä mies on seksikäs ja haluttava. Useat miehet katsovat naisen ulkonäön tärkeäksi. En usko että anorektikon laihat naismallit ovat miehen keksintö vaan naisten pyrkimys murtautua synnyttäjän roolista.
Meillä miehillä on vaan kaupunkimaisissa oloissa ongelma suoriutumisen näyttöpaikoista. Jos ei urheile, täytyykö suoritusnäytöt antaa vaikka kotitöissä, jotka ovat naisen vahva alue? Työssä näyttöä on vaikea antaa, koska nainen ei normaalisti ole paikalla. No, työpaikkaromanssit ovat aika tavallisia... Ja mikä yleensä on nyt näyttö joka tekee haluttavaksi? Siinäpä maailma lienee muutoksessa. Näytöt eivät perustune enää niin paljon fyysisiin voimiin vaan muunlaiseen menestykseen. Onneksi on yhä enemmän mahdollista myös se että ihmiset voivat ihastua toisissaan joka täydentäviin tai tuttuihin persoonallisuuksien piirteisiin. Varmaan pitäisi opettaa jo koulussa miten kumppani kannattaa nykyään valita? Jos entinen vaistomainen valinta ei pelaa, niin sen tulisi olla tietoista. Mutta miten sitten kävisi rakkauden?
lauantai 5. kesäkuuta 2010
5.6. loma alkaa
Työtoverini Kake luonnehti tänään todella osuvasti sitä, milloin on paras lomapäivä. Se on tänään kun loma alkoi, eikä yhtään päivää ole vielä kulunut!
Tästä voisi filosofoida, mutta ei nyt...
Tästä voisi filosofoida, mutta ei nyt...
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Vancouver ja oikea selitys
Tänään sen vihdoin luin Hesarista. Suomen huono menestys ei johdu vääristä varusteista, väärästä valmennuksesta (tai puuttuvasta dopingista) tai edes siitä että muut ovat niin hyviä.
Hesarin urheilusivuilla oli minusta ihan oikea kommentti siitä että varsinkin hiihtäjät ovat liian totisia. Samaa mieltä.
Suomessa aina puhutaan siitä että valmennus pitää aloittaa ammattimaisesti ajoissa ja hyvillä resurseilla. Monet lahjakkaat nuoret kumminkin lopettavat, ei jaksa.
Ammattimainen urheilu on paradoksi sinänsä. Olemmeko olleet niin köyhiä että varsinkin Suomessa ammattiurheilusta tulee liian totista? Rentous ja ilo katoavat. Siloin ei voi menestyä. Muistan jo parikymmentä vuotta sitten kun olin opettajille suunnatun yleisurheiluohjaajan kursseilla. Siellä vakuutettin monenkin asiantuntijan suulla että maailman huippu-urheilijat ovat fyysisesti samalla viivalla. Menestys ratkaistaan henkisellä puolella. Onko sen puolen osaaminen karannut muualle?
Hesarin urheilusivuilla oli minusta ihan oikea kommentti siitä että varsinkin hiihtäjät ovat liian totisia. Samaa mieltä.
Suomessa aina puhutaan siitä että valmennus pitää aloittaa ammattimaisesti ajoissa ja hyvillä resurseilla. Monet lahjakkaat nuoret kumminkin lopettavat, ei jaksa.
Ammattimainen urheilu on paradoksi sinänsä. Olemmeko olleet niin köyhiä että varsinkin Suomessa ammattiurheilusta tulee liian totista? Rentous ja ilo katoavat. Siloin ei voi menestyä. Muistan jo parikymmentä vuotta sitten kun olin opettajille suunnatun yleisurheiluohjaajan kursseilla. Siellä vakuutettin monenkin asiantuntijan suulla että maailman huippu-urheilijat ovat fyysisesti samalla viivalla. Menestys ratkaistaan henkisellä puolella. Onko sen puolen osaaminen karannut muualle?
lauantai 20. helmikuuta 2010
Sipoonkorpi ja hämmästelyä
No kyllä!
http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/ajankohtaista/Tiedotteet2010/Sivut/KansallispuistoehdollaSipoonkorpeen.aspx
Nyt on Metsähallituksen Sipoonkorpiselvitys julkistettu. Niinhän siinä kävi että Helsingin herrat olivat kauhean hämmästyneitä ja kiukustuneita, kun nyt vaan luontoa suojellaan kun pitäsi metroa vetää...
Muistan oikein hyvin kun me Sipoon vihreät kävimme karttojen kanssa kollegoita Hesassa tapaamassa ja kerrottiin alueen ongelmista raskaan rakentamisen suhteen. Käytiin vielä oikein paikan päällä katsomassa. En tiedä näkivätkö Helsingin vihreät paikalla muuta kuin rakennusmaata...
Ja muistan myös sen kommentin "Mehän pystytään rajansiirron jälkeen suojelemaan Sipoonkorpea paljon teitä tehokkaammin, kun meil lä on resursseja". Juu, varmaan niin! Olen edelleen erittäin pettynyt että ei tiedetty tai luultiin että tiedetään eikä uskottu tai haluttu uskoa. Surkea homma.
No nyt käy juuri kuten sanottiin. Rajansiirto toi valtavia rakennuspaineita kansallispuiston alueelle. Ne ovat niin suuria että Helsingin herrat voivat hyvinkin voittaa Metsähallituksen, onhan kyseessä jälleen Valtakunnan etu. Pääkaupunkiseudulla on tuskin huonompaa aluetta laajamittaiselle rakentamiselle kuin entinen Lounais-Sipoo.
Me Sipoossa rakennamme olemassaoleville alueilla, ja paljon nopeammin kuin Helsinki pystyy.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
perjantai 29. tammikuuta 2010
Koulutus ja tulevaisuus Educasta käsin
Kävin Educa-messuilla Opettaja TV:n haastateltavana. Kiva juttu.
Ostin Messukeskuksen eräästä kahvilasta kivennäisvettä. Minua palveli ystävällisen oloinen arviolta jostain Intian tienoilta peräsin oleva mieshenkilö. ( Muita ei paikalla ollut) Maamme koulutusongelmaan aukesi laaja näkökulma:
- Päivää, saanko pullon kivennäisvettä.
- ?
- Niin saisinko tuon, vaikka Vichy-pullon?
- ??
- Ottaisin pullon mineraalivettä mukaan!
- ??? … can you speak english. Please.
- I would like to have a bottle of mineralwater.
- Uhhh? (pyörii ympäriinsä)
- (osoitan hyllystä) Can I have that bottle, Vichy?
- Oh, yes!!!. (ottaa pullon ja pyörittelee kädessään hartaasti)
- Öö, can I pay now?
- You see I am new here, I do not know the prices...
- (katson miehen takana olevaa hinnastoa) There, you see Vichy 3,50 is the price.
- (ilahtuu) Oh, yes!
- (annan 20 euroa)
- (katsoo avuttomana kassakonetta, pyörittelee rahaa käsissään)
- ????? (minä)
- I dont have the key... I cannot open this...
- I will look if I have small money (kaivelen lompakkoa ja löydän rahat, otan 20 eurosen takaisin)
- Okay, thank you very much!!
Poistuessani mieshenkilö jää katselemaan rahoja kädessään ilahtuneena ja alkaa siten tehdä rahoista pinoa. Sain pullon Vichyä.
Mitä tästä voi oppia?
Väkisin tulee mieleen syksyn Virtuaaliopetuksen päiviltä Jyrki Kasvin luento. Hän totesi että koululaitos reagoi liian hitaasti muutokseen. ”kouluissa ajatellaan hämmästyttävän vähän tulevaisuutta” Tämä siksi että laitamme nuorisoa ihan väärin koulutusputkiin, vääristämme nuorten käsityksen arvokkaasta työstä ja annamme elää kuvitelmien helposta työstä ja suuresta palkasta.
Seurauksena on tämmöisiä surkuhupaisia tilanteita. Se voisi naurattaakin.
Niin, ja se opetv:n linkki :http://opettajatv.yle.fi/tyon_iloa Kandee katoo!
Ostin Messukeskuksen eräästä kahvilasta kivennäisvettä. Minua palveli ystävällisen oloinen arviolta jostain Intian tienoilta peräsin oleva mieshenkilö. ( Muita ei paikalla ollut) Maamme koulutusongelmaan aukesi laaja näkökulma:
- Päivää, saanko pullon kivennäisvettä.
- ?
- Niin saisinko tuon, vaikka Vichy-pullon?
- ??
- Ottaisin pullon mineraalivettä mukaan!
- ??? … can you speak english. Please.
- I would like to have a bottle of mineralwater.
- Uhhh? (pyörii ympäriinsä)
- (osoitan hyllystä) Can I have that bottle, Vichy?
- Oh, yes!!!. (ottaa pullon ja pyörittelee kädessään hartaasti)
- Öö, can I pay now?
- You see I am new here, I do not know the prices...
- (katson miehen takana olevaa hinnastoa) There, you see Vichy 3,50 is the price.
- (ilahtuu) Oh, yes!
- (annan 20 euroa)
- (katsoo avuttomana kassakonetta, pyörittelee rahaa käsissään)
- ????? (minä)
- I dont have the key... I cannot open this...
- I will look if I have small money (kaivelen lompakkoa ja löydän rahat, otan 20 eurosen takaisin)
- Okay, thank you very much!!
Poistuessani mieshenkilö jää katselemaan rahoja kädessään ilahtuneena ja alkaa siten tehdä rahoista pinoa. Sain pullon Vichyä.
Mitä tästä voi oppia?
Väkisin tulee mieleen syksyn Virtuaaliopetuksen päiviltä Jyrki Kasvin luento. Hän totesi että koululaitos reagoi liian hitaasti muutokseen. ”kouluissa ajatellaan hämmästyttävän vähän tulevaisuutta” Tämä siksi että laitamme nuorisoa ihan väärin koulutusputkiin, vääristämme nuorten käsityksen arvokkaasta työstä ja annamme elää kuvitelmien helposta työstä ja suuresta palkasta.
Seurauksena on tämmöisiä surkuhupaisia tilanteita. Se voisi naurattaakin.
Niin, ja se opetv:n linkki :http://opettajatv.yle.fi/tyon_iloa Kandee katoo!
maanantai 11. tammikuuta 2010
No onko sitä olemassa jos löytyy internetistä?
Linkkejä minuun: (tai kuka se onkin,,)
http://opettajatv.yle.fi/kuukauden_opettaja_tammi09
http://www.facebook.com/people/Rauno-Haapaniemi/672978520#/profile.php?id=1653246313&hiq=rauno%2Chaapaniemi&ref=search
http://sipoo1.tjhosting.com/kokous/2008747-6.HTM 10-0 ! ainoa kerta uralla...
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=rauno+haapaniemi&start=0&sa=N
http://kasvatusyhteisot.blogspot.com/
Linkkejä minuun: (tai kuka se onkin,,)
http://opettajatv.yle.fi/kuukauden_opettaja_tammi09
http://www.facebook.com/people/Rauno-Haapaniemi/672978520#/profile.php?id=1653246313&hiq=rauno%2Chaapaniemi&ref=search
http://sipoo1.tjhosting.com/kokous/2008747-6.HTM 10-0 ! ainoa kerta uralla...
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=rauno+haapaniemi&start=0&sa=N
http://kasvatusyhteisot.blogspot.com/
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Hyvä leffa
Käytiin katsomassa Jos rakastat. Kyllä teki hyvää. Neil Hardwick oli puhaltanut elokuvaan juuri sitä ihmisen humaania lähestymistapaa, jonka hän niin suvereenisti taitaa. Näin osaavat suuret viihdyttäjät ja komedian taitajat.
Kaikki olivat hyviä, jopa ne vähän pahat.
Miten taitavasti henkilöohjaus ja musiikin leikkaus hengittävätkään! Eiköhän tässä ole ainakin pieni klassikko...
Ja Topeliuksen tarina ihmisen kasvusta nöyrtymisen kautta elää sekin. Ajallemme niin kovin tärkeä viesti.
Nyt vielä kun tulisi se karaokeversio ja saisimme oikein vetää elokuvatéatterissa niitä sydämeen käypiä lauluja! Eiköhän maailma vähän parane.
Kaikki olivat hyviä, jopa ne vähän pahat.
Miten taitavasti henkilöohjaus ja musiikin leikkaus hengittävätkään! Eiköhän tässä ole ainakin pieni klassikko...
Ja Topeliuksen tarina ihmisen kasvusta nöyrtymisen kautta elää sekin. Ajallemme niin kovin tärkeä viesti.
Nyt vielä kun tulisi se karaokeversio ja saisimme oikein vetää elokuvatéatterissa niitä sydämeen käypiä lauluja! Eiköhän maailma vähän parane.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Vuosi vaihtui
2010 alkoi Haikossa nukkumalla. Ihan hyvä alku. On kummallista oikeastan että ihmisten mielivaltaisesti antamat vuosien numerot saavat itseään suurempia merkityksiä. Minusta 2010 on kyllä kivempi kuin 2009 ihan noin olemukseltaan. Tämä uusi numero on kivempi rytmittää kirjoittaessa.
Tämä vuosi on myös meillä viimeinen täysi työvuosi. Sitä sopii ihmetellä...
Muuten vuoden loppu oli ikävä kun äiti joutui kaatumisen jälkeen sairaalaan. Sinne ei vanhan ihmisen pitäisi joutua. Nyt on kunto mennyt alas huimasti. Kotiutuminen voi olla saavuttamatonta.
En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta aina voi aloittaa jotain ja toivoa.
Tämä vuosi on myös meillä viimeinen täysi työvuosi. Sitä sopii ihmetellä...
Muuten vuoden loppu oli ikävä kun äiti joutui kaatumisen jälkeen sairaalaan. Sinne ei vanhan ihmisen pitäisi joutua. Nyt on kunto mennyt alas huimasti. Kotiutuminen voi olla saavuttamatonta.
En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta aina voi aloittaa jotain ja toivoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)