Viimeiset numerot on siten annettu.
Arviointia ei tule ikävä. Se on, varsinkin vimeisinä vuosina, ollut jotenkin vastenmielinen tehtävä. Numeroarviointi on lähes täydellinen vastakohta sille, että kaikkia kannustetaan löytämään omat vahvuutensa. Aina samat saavat hyviä numeroita ja samat huonoja. Mitä se kertoo heikkojen numeroiden saajille?
Arvioinnissa annamme numeron geeneille ja kotitaustalle, ehkä vähän omalle yrityksellekkin. Oppilaan minäkuva muodostuu kuitenkin nopeasti ja sitä on vaikea muuttaa. Numeroarviointi´on vain naamioitu toiseen muotoon ns. sanallisessa arvioinnissa. Onko esim. 9-vuotias asemassa, jossa hän osaa ottaa arvioinnin vastaan ja tekee suunnitelmia oman työskentelyn kehittämiseksi? No, ei varmaan.
En silti osaa ihan varmasti sanoa, mikä olisi parempi systeemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti