Olin varmaan 7 tai 8 vuotta vanha. Kun Mauno siten lopussa avasi äänensä ja lauloi pakahdutavasti elokuvan tunnuslaulun, niin kurkkua kurista ja tunnekuohu tuntui vatsassa asti. Kun tultiin ulos kysyi äidiltä elokuvasta herkeämättä. Miksi setä lauloi? Loppuiko se hyvin?
Se oli varmaankin ensimmäinen elokuvan ja musiikin aiheuttama voimakas tunnekokemus. Se on helppo palauttaa mieliin edelleen. Mauno Kuusisto oli minusta synnynnäisen lahjakas. Hänen äänensä virtasi luonnollisena ja pakottomasti. Intensiteettiä oli aina huimasti. Ihanaa on edelleen kuunnella hänen ääntään, se tekee sielulle hyvää.Kiitos musiikistasi Mauno!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti