Kesää on vielä jäljellä

 Anoppini,  joka asui kanssamme 102-vuotiaaksi sanoi aina juhannuksen jälkeen: " Jaa,a nyt se on tämäkin kesä mennyt."

No koitimme aina väittää vastaan että eikö se juuri alkanut... Mutta juu, tunnistan tuon ehkäpä suomalaisen piirteen. Jotain on aina loppumassa juuri kun se alkaa.

Tänään on kesäkuun viimeinen päivä. Kesäkuu on minulle kesän paras kuukausi, koska kesää on vielä edessä enemmän kuin takana, ei tarvitse miettiä kesän kestoa. Niinpä muistutan tänään itselleni, että kesää on tosiaan jäljellä, ja eläkeläisenä olen etuoikeutettu nauttimaan kesästä niin pitkään kun sitä kestää eli tuonne syyskuun puoliväliin, ainakin.

Ismon muistolle

Ismo Kiesiläinen  kuollut 
s. 11.5.1982 -k. 12.5.2026
Perhettämme on kohdannut suru. Liisan nuorin poika Ismo menehtyi Terho-kodissa viime viikolla tiistaina 45-vuotispäivänsä jälkeisenä päivänä. Tapahtui lopulta se, jota kymmenen vuotta pelkäsimme ja viime talven jo osasimme odottaa. Silti äkkiä on tyhjä olo ja kotona hiljaisuus pysäyttää aikaa.

Monet ovat jo kirjoittaneet Ismosta kauniisti ja kattavasti. Hänellä oli suuri, hyvä ystäväpiiri ja paljon kiinnostuksen kohteita. Ismo oli mediakasvattaja, toimittaja, elokuvien tekijä, runoilija, seikkailija ja maailmanparantaja parhaasta päästä. Lähes yhtenevästi hänestä kirjoittaneet ovat todenneet, että Ismolla ei ollut mitään tarvetta tuoda itseään esiin. Hän oli vuorovaikutuksessaan kiinnostunut aidosti muiden mielipiteistä ja tekemisistä ja halusi aina vaikuttaa inhimillisemmän maailman puolesta. Ystävällinen kuuntelija ja keskustelija oli myös päättäväinen ja haastoi tarvittaessa luutuneita käsityksiä tiukasti.

Ismo oli kotimme vakiovieras. Sain myös tehdä jotain työjuttuja Ismon kanssa ja oltiin monissa Ismon elokuvissa avustajina. Autiotalo, koira ja kissa, nuotiopuut etsittiin kuvauksiin. Kun hän opiskeluaikoinaan kehitti Kamerakynä-ideaansa, annoin tietysti luokkani koekäyttöön. Lapset saivat paljon hienoja kokemuksia. Myös Apulannan musavideon kuvauksiin lähetin luokkani. Ja olinpa ainakin kerran Ismon sijainen kamerakynä-koulutuksessa!

Jaoimme muutaman intohimon: koulu, elokuvat, keskustelun ihan kaikesta ja herkuttelu. Nyt euroviisujen aikaan jään paitsi hyvistä kommenteista. Aina kun Ismo oli meillä, löysimme keskusteltavaa, usein politiikan, kasvatuksen, koulutuksen ja median alalta, arvot edellä. Kiitos lukuisista keskusteluista. Kun kirjoitimme kirjoja, Ismo oli aina valmis auttamaan, lukemaan ja kommentoimaan.

Ismolla oli myös erikoisia harrasteita, joihin en voinut osallistua. Luolien tutkiminen ei sopinut minulle, ahtaan paikan kammoiselle ja ylipitkät kävelyretket olivat vanhalle vain haave. Mutta näistäkin päästiin osallisiksi kuvien ja kertomusten kautta. Kansalaistottelemattomuus oli kai myös eräänlainen harrastus, johon me nössöt emme uskaltautuneet mukaan. Erikoisista  joulupipariherkuista päästiin toki nauttimaan.

Ismolla oli kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja organisoida vaikka elokuviensa tuotannon selkeinä osina. Kadehdin Ismon taulukoita!  Mutta, Ismo oli myös runoilija. Runoissaan hän näytti meille romanttinen katseensa maailman menoon. Ismo oli laajasti sivistynyt humanisti, juuri sellainen joita maailma nyt tarvitsee enemmän kuin ehkä koskaan.

Laitan linkkiin kauniin laulun elokuvasta Joonatanin evankeliumi, Ismon sanat ja Ismon ystävän Martti Anttilan sävel:
https://iat.1g.fi/musiikki/joonataninevankeliumi_02_jonakinyona.mp3

Kevyet mullat, Ismo ! 

Sirkuskerho Akris, Etelä-Sipoon koulu

Olin katsomassa Keski-Uudenmaan tanssiopiston kevätnäytöstä. Olipa mukavaa katsottavaa. Tanssin lisäksi oli myös sirkustaidetta, akrobatian perusteita ja hieno ilma-akrobatia numero. Tuli äkkiä mieleen oma urani sirkustaiteen perusopetuksen opettajana. Vielä tarttuu silmiin asioita oman osaamisen ja ymmärryksen kautta.

No tulipa mieleen että maineikas ja suosittu sirkuskerhomme ansaitsee muisteloita, joita laitan nyt tänne.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Etelä-Sipoon koulun sirkuskerho "Akris" 1989-2005.

Kaikki lähti siitä, kun juttelimme Erjan kanssa liikkatunneilla. Minä pidin koulumme kaikki poikien liikuntatunnit ja Erja Nyholm piti tyttöjen liikunnat. Useimmiten tunnit pidettiin yhdessä. Puhuimme usein siitä, että miksi useimmat lasten liikuntaharrastukset ovat kilpailua korostavia? Aina on joku vastustaja joka pitää voittaa. Jossain lajeissa kilpaillaan myös sisäisesti pelipaikoista joukkueurheilussa. Kun koulussa oli kerhoja ja kannustava rehtori, aloimme etsiä vaihtoehtoa. Mikä olisi laji, jossa kannustetaan toisia, rakennetaan luottamusta ja harjoitellaan yhteistoimintataitoja? Ja missä lajissa voi rakentaa tervettä itsetuntoa voittamalla omia esteitään, olematta muita parempi?- Ja löytyihän se: Sirkus. Siipä perustimme sirkuskerhon, aika tyhjästä alkaen. Alusta alkaen pidimme siitä, miten hienosti sirkusharrastus tukee koulun (ja kotienkin)  kasvatustavoitteita. Sanoimme Erjan kanssa usein (vain vähän ylpeinä) että kerholaisemme erottuvat koulussa myönteisellä, hyvällä itsetunnollaan.

Sirkuksen maailmaan ei ollut ihan helppo päästä sisään. Sirkus-nimellä oli voimistelutyyppistä toimintaa, mutta oikeat sirkuslaiset eivät tuolloin olleet aktiivisesti jakamassa osaamistaan. En tarkkaan muista miten löytyi Markku Aulanko, oli varmaan Erjan ansiota. Hän tiesi kaiken sirkuksesta. Hänen kauttaan löytyi ensimmäinen vieraileva opettajakin, legendaarinen Viljo Korpela. Häneltä saimme ihan perustavaa laatua olevia vinkkejä. Toiminta suuntautui akrobatiaan ja välineitä alettiin hankkimaan. Myös nuorempia esiintyviä sirkutaiteilijoita kävi vuosien mittaan kerhossa ohjaamassa ja esiintymässä. Me kävimme sirkuspäivillä Erjan kanssa ja hankimme lisää koulutusta. Itselle osoittautui hyväksi pohajksi se, että olin pari vuotta istunut vanhimman poikani telinevoimisteuharjoituksissa. Kiitos Fliku-82 opeista! Osaamisemme oli siinä, miten harjoitellaan turvallisesti liikkeitä vähitellen vaikeuttaen. Yhtään pahempaa loukkaantumista ei vuosien mittaan sattunut.

Toiminta laajeni nopeasti ja tuli suosituksi. Välinevarasto kasvoi. Vaikka koulujen kerhorahoitus lopetettiin pian, niin rehtorimme Jorma kaivoi rahoituksen suositulle kerhoille, jossa oli parhaimmillaan jo lähes sata lasta kolmessa kerhossa. Ja kun taiteen perusopetus alkoi Suomessa 1993, olimme ihan ensimmäisten joukossa sirkustaiteella mukana. Markun kannustamana laadimme Erjan kanssa Sipooseen sirkustaiteen opetussuunnitelman. Erja ja minä olimme sitten virallisesti sirkustaiteen opettajia. (linkki Hesarin juttuun) Olipa kivaa! Myöhemmin kerho sai myös Sipoon kunnan kulttuuripalkinnon.

  

Esiintymiset olivat tärkeitä alusta lähtien. Kävimme Sipoossa kouluissa, päiväkodeissa ja vanhusten talolla. Muun muassa Keravan silloinen Planet FunFun oli hyvä yhteistyökumppani, siellä esiinnyttiin useasti. Helsingissä mm. esiinnyttiin Halkolaiturilla ja kirsikkana kakussa olimme uuden oopperatalon ulkoilma-auditorion avaava ryhmä.

 Sirkuskerho loppui vähitellen kun Erja lähti muihin hommiin ja opettajapulaa syntyi. Yksin oli kerhoa vähän hankalaa pitää. Kävi myös niin että liikunnallisesti lahjakkaille oppilaille alkoi olla Sipoossa paljon tarjontaa. Sirkuskerhossa kehittyminen vaati harjoittelua omatoimisesti ja siihen eivät kaikki eri syistä pystyneet. Mutta urani mukavimpia kokemuksia oli tämän kerhon ohjaaminen. Ja miten paljon iloa me opettajatkin saimme! Kiitos Erja kivasta yhteisopettajuudesta! Kiitokset kaikille ihanille kerholaisille!

Tähän loppuun video kerhon 10-vuotisjuhlasta vuodelta 1999. Siinä esiintyi myös entisiä kerholaisia, hieno juttu!
LINKKI

Jälkikirjoitus 26.5.
Hauska juttu: Löysin kirjoitukseni vuodelta 2006 kirjassa" Kiitettävä kymmenen" sata vuotta ensimmäisestä suomalaisesta kansakoulusta Sipoossa ( Tapani Alaterä, julkaisija Sipoon kunta 2006)

Melkein samat asiat kirjoitin silloin, joten ehkä jotain muistin oikein :)