Ennen koulussa

 Katselin vanhoja kuvia Etelä-Sipoon koulusta, jostain 80-90 lukujen taitteesta. Meillä oli koululla mm. lämmitettäviä kaminatelttoja kaksi kappaletta. Niihin mahtui luokka mukavasti yöpymään talvellakin. Aika monta talviretkeä teinkin ja tekivät muutkin. Kun kuvia katsoo, niin luulenpa että ei enää tuommoinen onnistu. Jo siitä syystä että kaikki eivät enää osaa hiihtääja osa vanhemmista varmaan kauhistuisi...
Niin paljon oli iloa ja hyötyä retkistä vaikka olihan niissä paljon järjesteltävää. Jos yhteisöllisyys ei parane tuommoisilla reissuilla niin ei sitten missään! Mahtava porukka oli tuossakin sekä lapset että vanhemmat.

Vantaalla

 Kohta on asuttu puoli vuotta Vantaalla, täällä Keravan rajalla. Rivitalon päästä alkaa Keravan vanha suojelumetsä ja siellä on kiva päivittäin Haikun kanssa ulkoilla.
Olemme ihmetelleet miten äkkiä ihminen sopeutuu. Kun ei ole oikein mistään kotoisin on kotia helpompi siirtää.

Kyllä varmaan identiteetti on hesalaiseteläpohjalainen pohjimmiltaan. Hyvin muutto sujui ja löysimme just sopivan paikan!

Itsepetoksen korkeampi muoto

 Yöllä tapahtuu yhä useammin se että sorrun aiheettomaan optismismiin tai vain laiskuuteen. Asioiden lykkääminen ei aina ole se hyvä ratkaisu:

Ping! Herään. Haukkuiko koira, oliko tyyny väärin? Ei, kyllä taitaa olla pissahätä. No, jospa se menee ohi ja aamulla sitten...

20min. Ping! Herään taas. Häh, heräsin...Taitaa nyt kyllä olla pissahätä. No makoilen vielä hetken...

20min. Ping! Herään. Nyt on kyllä kova pissahätä. Varmaan on noustava, kun vain jaksaisi. Pakko mennä...

10min. No nyt on vaan mentävä, ei tämä muuten ratkea!

Tämmöisiä pohdintoja voi öisin nykyään harrastaa. Ihminen oppii niin hitaasti.